SDP paistattelee nyt kannatuskärjessä, kertoo Alma Median tuore gallup – pääministeripuolue kiilasi perussuomalaiset hopealle

10:37
Näin Sanna Marin kertoi MTV Uutisille Suomen koronatilanteesta MTV:n Uutisextrassa 21.3.

SDP:n kannatus on noussut ohi perussuomalaisten, ilmenee Alma Median mielipidetiedustelusta. SDP:tä kannattaa 21,1 prosenttia ja perussuomalaisia 20,1 prosenttia vastaajista

Edellisessä Alma-kyselyssä ero oli viisi prosenttiyksikköä perussuomalaisten hyväksi luvuin 21,7–16,7 prosenttia.
Alman haastatteleman Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan SDP:n kannatusloikan taustalla ovat Suomessa vallitsevat poikkeusolot ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) julkiset esiintymiset.
– Pääministeripuolue erottuu Suomessa hyvässä ja pahassa. Pääministerivetoisuus näkyy näissä kannatusmittauksissa, Vuorelma sanoo.
Hänen mukaansa Marin on esiintynyt koronakriisin aikana edukseen, mutta hallitusviisikon muut ministerit Katri Kulmuni (kesk.), Maria Ohisalo (vihr.), Li Andersson (vas.) ja Anna-Maja Henriksson (r.) ovat jääneet paitsioon.

Kehuja tutkijalta

Vuorelma pitää Marinia poikkeuksellisen selväsanaisena ja johdonmukaisena.

– Politiikassa on pitkälti kyse viestinnästä eli siitä, millä tavalla asioista kerrotaan julkisuuteen. Ja Marinin kanssa siinä ei ole ollut mitään ongelmia. Se on se suurin ero, Vuorelma arvioi.
Muut puolueet tulivat Alman mittauksen kaukana SDP:n ja perussuomalaisten takana. Kolmanneksi suosituimman puolueen, kokoomuksen, kannatus oli 16,8 prosenttia.
Muut hallituspuolueet keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP eivät ole saaneet SDP:n kaltaista vahvistusta kannatukseensa. Eniten kannatustaan menettivät vihreät, 1,9 prosenttiyksikköä, ja perussuomalaiset, 1,6 prosenttiyksikköä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja