Hussein al-Taee ei saanut kohukirjoituksista seuraamuksia – SDP:ltä poikkeuksellinen ohjeistus, kuinka kansanedustajan tulee toimia: "Tällaisen antaminen ei ole mitenkään tavallista"

6:54
Video: SDP:n kansanedustaja Hussein Al-Taee välttyy seuraamuksilta kohussa, joka syntyi hänen vanhoista Facebook-kirjoituksistaan.

SDP:n eduskuntaryhmä on antanut ohjeistuksen kansanedustaja Hussein al-Taeelle siitä, miten tämän tulee jatkossa kansanedustajana käyttäytyä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa.

Lindtmanin mukaan ryhmälle oli tärkeää, että al-Taee on sanoutunut irti vanhoista kirjoituksistaan ja pyytänyt niitä anteeksi.

– Kirjoitukset eivät ole jatkuneet millään tavalla al-Taeen tultua osaksi SDP:n toimintaa, Lindtman sanoi ja lisäsi keskustelun olleen perusteellinen ja tarpeellinen.

SDP:n eduskuntaryhmä keskusteli al-Taeen tilanteesta tänään kesäkokouksessaan. Aiemmin ryhmän oli määrä kuulla al-Taeeta vasta syysistuntokauden alussa syyskuun alkupuolella.

al-Taee lupasi noudattaa ohjeistusta

Al-Taee ei aiemmassa selvityksessään ollut eduskuntaryhmälle rehellinen. Hän on pyytänyt tätä anteeksi, ja se riitti myös silloin eduskuntaryhmälle.

– Al-Taee on luvannut ohjeistusta noudattaa. Tällaisen ohjeistuksen antaminen ei ole mitenkään tavallista, Lindtman sanoi.

Al-Taee on ollut esillä vanhojen, herjaavien Facebook-kirjoitustensa takia. Kirjoituksissa al-Taee puhui epäkorrektisti muun muassa sunnimuslimeista, homoista, somaleista ja juutalaisista. Hän on pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi.

Valtakunnansyyttäjänvirasto on toukokuussa pyytänyt poliisia selvittämään, onko al-Taeen Facebook-kirjoituksista syytä aloittaa esitutkinta. Päätöstä esitutkinnan aloittamisesta ei ole vielä tehty.

"En osannut istua alas ja ajatella"

Al-Taee joutui keväällä ensin sairaalahoitoon ja sen jälkeen pitkälle sairauslomalle masennuksen takia.

– Kyllä minua edelleen painaa se virhe, minkä tein. Minun ei olisi pitänyt salata. Olisi pitänyt sanoa, että nämä ovat minun tekstejäni, mutta en tunnista itseäni niistä. Jos voisin palata taakse päin, sanoisin noin. Minun olisi pitänyt avoimesti kertoa, että tämä on minun taustani, hän kertoi STT:lle sairauslomalta palatessaan.

Nyt al-Taee kertoo osoittaneensa ryhmälle kirjoitusten olevan menneisyyttä.

Al-Taee kertoi olleensa taannoin aivan häkeltynyt, kun vanhat kirjoitukset pulpahtivat julkisuuteen.

– Ajattelin, että se Hussein ei ole enää olemassa, joka joskus nuo kirjoitti. En osannut istua alas ja ajatella, hän perusteli asian salaamista.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja