USA 2004. Ohjaus: James Wan. Käsikirjoitus: Leigh Whannell. Tuotanto: Mark Burg, Gregg Hoffman, Oren Koules. Kuvaus: David A. Armstrong. Leikkaus: Kevin Greutert. Pääosissa: Cary Elwes, Leigh Whannell, Danny Glover, Ken Leung, Dina Meyer. Kesto: 100 min.
Nimi "Saha" kertoo jo paljon. Ei, kyseessä ei ole dokumenttielokuva suomalaisesta puutavarateollisuudesta, vaan kauhuelokuva kahdesta miehestä, jotka heräävät kahlehdittuina saastaisen vessan seiniin.
Adam (elokuvan käsikirjoittaja Leigh Whannell) ja Lawrence (Cary Elwes) havahtuvat elämänsä painajaiseen muistamattomina tapahtumista, jotka johtivat heidät kummalliseen vankilaansa. Adam ja Lawrence eivät ole ainoat vessan lattialta löytyvät - kaksikon välissä makaa tuntematon verinen ruumis. Asetelman loihtinut psykopaatti on jättänyt miehille myös nauhurin sekä kumpaakin uhria koskevat viestit, kännykän, pari savuketta sekä kaksi sahaa. Ja aseen, johon kumpikaan miehistä ei aivan ylety.
Mielipuolen ohjeet vangeille ovat suoraviivaiset: selviytyäkseen ahdingostaan Adamin on yritettävä pysyä hengissä samalla kun Lawrencen on tapettava Adam tiettyyn kellonlyömään mennessä pelastaakseen oman nahkansa ohella vaimonsa ja tyttärensä. Kieroutunut peli voi alkaa. Tunnelma tiivistyy ajan tikittäessä ja johtolankojen lisääntyessä. Yhtymäkohdat etenkin Lawrencen menneisyyteen selviävät takautumien välityksellä.
James Wanin Saw'ta on ennätetty vertailla jopa David Fincherin kiitettyyn Seveniin (1995). Siinä missä Fincher onnistui keksimään kauhun ja ahdistavuuden saralla jotain aivan omaa, tyytyy Wan varastamaan parhaat ideansa etevämmiltä edeltäjiltään. Saw tuo kuin tuokin mieleen paitsi Sevenin myös Jonathan Demmen Uhrilampaat ja jopa Alfred Hitchcockin Takaikkunan. Vastenmielistä ja tympeää lainailua, ei sen enempää.
Saw kompastuu monin kohdin omaan näppäryyteensä. Sinänsä mielenkiintoisen alun jälkeen sukelletaan takaumiin ja takaumien takaumiin avainhahmojen ja kokonaisuuden eheyden kustannuksella. Ohut tarina ja hysteeristen vessamiesten kohtalo eivät loppujen lopuksi jaksa sen suuremmin kiinnostaa. Kaikessa tuntuu olevan kysymys ainoastaan seuraavasta tempusta seuraavan tempun sisällä, eikä näitä 'temppuja' ole ainakaan ultraväkivaltaan tottumattoman helppo katsella. On syytä korostaa, että Saw on itsetarkoituksellista gore-viihdettä oikeastaan vain genren vannoutuneimmille faneille.
Tarpeeton kamerakikkailu ja kuvanopeuden manipulointi häiritsevät ajoittain, samoin murhaajan naurettava ylidramatisointi, joka ei sekään juhli omaperäisyydellä. Näyttelijäntyöstä ei kannata puhua, ylinäyttelemisestä kyllä sitäkin enemmän. Verisessä kliimaksissa mopo karkaa kaikilta lopullisesti alta. Vivahteet katoavat, kun väkivalta rulettaa ja saha soi.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Scanbox