Savon Sanomat: Kaunokirjoituksen opetus poistuu kouluista

6348745
Syksystä 2016 alkaen kouluissa ei enää opeteta käsialakirjoitusta. Tekstausta sen sijaan opetetaan jatkossakin.Lehtikuva
Julkaistu 18.11.2014 05:00

MTV UUTISET

Käsialakirjoituksen eli kaunokirjoituksen opetus poistuu peruskouluista syksyllä 2016, uutisoi Savon Sanomat.

Tämän jälkeen lapsille opetetaan ensimmäiseltä luokalta lähtien tekstausta sekä näppäintaitoja eli koneella kirjoittamista.  

-Muutos on kulttuurisesti iso. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei käsin kirjoittaminen suinkaan katoa. Tekstaaminen säilyy tärkeänä osana konekirjoittamisen rinnalla, sanoo lehdelle opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.  

Vaikka käsialakirjoitus poistuu peruskoulujen opetussuunnitelmasta, koulut voivat silti halutessaan sisällyttää sitä opetukseensa.

Yläkouluissa suuri osa oppilaista kirjoittaa jo pelkästään tekstaamalla.   

Opetushallitus hyväksyy uuden opetussuunnitelman kuluvan vuoden loppuun mennessä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa