Sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta pudonneen Antti Kaikkosen kihlattu Satu Taiveaho loisti onnea lähetyksen loputtua. Hän on kaivannut muuteniin kiireistä kansanedustajamiestään kotiin kevään aikana useaan otteeseen.
– Anttia tarvitaan kotona. Meillä on aina riittänyt kiirettä, mutta tänä keväänä normaalia enemmän. On ihanaa, että Antti on taas enemmän kotona, Satu sanoi Viihdeuutisten haastattelussa.
Hän uskoo, että Tanssi Tähtien Kanssa -ohjelmasta on vielä pitkään iloa Kanki-Kaikkoselle.
– Toivottavasti entistä aktiivisempi liikunnallinen ote jää elämään, Satu toivoi.
Antti ehti toivoa useaan otteeseen, että hänet äänestetään pois kisasta. Sunnuntaina toive viimein toteutui – ja Sadun mielestä hyvä niin.
– Hän pääsi paljon pidemmälle kuin ikinä olisi toivonut. Kolme jäljelle jäänyttä paria on tasoltaan loistavia. Olisi ollut väärin, jos Antti olisi vielä jatkanut, Satu mietti.
Lopuksi hän muistuttaa, että kisassa menestymistä tärkeämpää on ollut hyvä fiilis.
– Tärkeintä on, että on hauskaa. Ja sitä on kyllä riittänyt!
– Toivottavasti Antti on innostanut ihmisiä tanssiurheilun ja -harrastuksen pariin.
Katso Satu Taiveahon haastatteluvideo tästä!
Katso video: Antti Kaikkonen: Ei ihan vielä vapunviettoon!
Katso Antin ja Sutun viimeinen tanssi tästä!
Lue myös: Kanki-Kaikkonen: "Kanki" voi olla tulevaisuudessa vaikka arvonimi!
Lue myös: Tuulin paljastelu ei riittänyt – Jorma vaati lisää seksiä
Paljon lisää ohjelmasivuilta!
(MTV3)