Satakunnan Kansa: Mr. Pori Jazz Jyrki Kangas on kuollut

Pori Jazzin entinen taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on kuollut, kertoo Satakunnan Kansa. 

76-vuotias Kangas kuoli torstai-iltana sairaalassa. Hän oli kärsinyt viime vuosinaan sydänsairaudesta. 

Kangas muistetaan varsinkin työstään Pori Jazzin parissa. Hän työskenteli sen taiteellisena johtajana vuodesta 1990 vuoteen 2009.

Hänet tunnettiin myös lempinimellä "Mr. Pori Jazz" ja nähtiin muun muassa Ylen Mr. Pori Jazz -dokumentissa

Pori Jazz tuli tunnetuksi

Kangas sai vuonna 2009 huomionosoituksen Kulttuurirahastolta

Kulttuurirahasto perusteli tuolloin, että Kangas on tehnyt merkittävän elämäntyön jazz-musiikin edistämiseksi. Hän on synnyttänyt ja vakiinnuttanut Pori Jazzin kansainvälisesti tunnetuksi ja arvostetuksi jazz-festivaaliksi.

Kangas oli myös muusikkona useissa orkestereissa ja kokoonpanoissa ja tehnyt levytyksiä Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 1988 hän sai säveltaiteen valtionpalkinnon.

Lue myös:

    Uusimmat