Sanomalta raju pudotus tulokseen

Mediakonserni Sanoman tulos huhti-kesäkuussa putosi.  

Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 49,4 miljoonaan euroon 66,3 miljoonasta. Pudotusta tuli yli 25 prosenttia.

Liikevoittoon sisältyi 40 miljoonaa euroa kertaluontoisia eriä, jotka tulivat pääosin Belgian aikakauslehtien kauppahinnan alaskirjauksista ja rakennejärjestelykuluista.

Myös liikevaihto laski 468,8 miljoonaan euroon 533,1 miljoonasta eurosta. Laskua tuli tässäkin 12,1 prosenttia.

Koko alkuvuosi oli Sanomalle vaikea. Ensimmäinen vuosipuoliskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli puolet viime vuoden alkupuolesta, 29,6 milj. euroa.

Sanoma antoi jo viime viikolla tulosvaroituksen tälle ja ensi vuodelle.  

Yhtiön mukaan Suomen talouden ja mainosmarkkinoiden kehitys jatkuu alavireisenä. Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukosen mukaan yhtiön haasteet liittyvät erityisesti mediatoimintoihin, joiden kehitys oli Kaukosen mukaan pettymys.

– Kustannusten keventäminen kuitenkin jatkuu, ja lisätoimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi tullaan tekemään, Kaukonen sanoo Sanoman tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat