Sanna Marin yllättyi THL:n muuttuneesta kannasta koronapassiin – Saarikko: Keskusta tukee rajoitusten pikaista purkamista

THL:n mukaan koronarajoituksia tulee purkaa alueellisesti, koska tautitilanne vaihtelee eri puolilla maata 1:49
THL:n mukaan koronarajoituksia tulee purkaa alueellisesti, koska tautitilanne vaihtelee eri puolilla maata

Pääministeri odottaa lisätietoa siitä, miksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on muuttanut kantaansa koronapassin jatkokäytöstä. Sekä keskusta että RKP ovat valmiita keskustelemaan rajoitusten pikaisestakin purusta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) toivoo, että koronaepidemian takia määrätyistä rajoituksista luovuttaisiin  ensi kuun aikana.

Hallitus neuvottelee rajoitusten purkamisesta ylihuomenna keskiviikkona, ja pääministeri uskoo, että rajoituksia voidaan alkaa asteittain purkaa. Purkamisen täytyy tapahtua asteittain, koska sairaalakuormitus on yhä verrattain korkealla, totesi Marin tänään Päätoimittajien yhdistyksen tilaisuudessa.

Hän muistutti, että yhteiskunta on rajoitusten takia poikkeustilanteessa.

– Siksi haluan, että niistä luovuttaisiin mahdollisimman pian, Marin sanoi.

Suomi oli jo aiemmin päättänyt keventää rajoituksia. Ruokaravintoloiden aukiolo helpottuu huomisesta alkaen kolmella tunnilla, minkä lisäksi aluehallintovirastoja ja kuntia on ohjeistettu luopumaan matalan riskin tilaisuuksien täyssulusta, mikä mahdollistaa esimerkiksi teatterien avautumisen.

Hallituksen on määrä linjata uudelleen koronastrategiaansa ylihuomenna.

"Meidän on pikkuhiljaa ruvettava elämään taudin kanssa"

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan rajoituksista luopuminen ei jää hallituksessa kiinni RKP:stä, mikäli THL puoltaa niistä luopumista.

Loppuvuodesta levinnyt koronaviruksen omikronmuunnos on lisännyt koronatartuntoja runsaasti, mutta koronakuolemien määrä ja sairaalakuormitus ovat jääneet tuntuvasti aiempia aaltoja alhaisemmiksi. Syynä ovat arvioiden mukaan rokotusten vaikutus taudinkuvaan sekä omikronin suhteellinen lievyys. 

– Tilanne on sellainen, että meidän on pikkuhiljaa ruvettava elämään taudin kanssa, jolloin rajoituksista on päästävä hiljalleen eroon, Henriksson sanoo STT:lle.

Henriksson tuo esiin myös sen, että oikeudellisesta näkökulmasta katsottuna rajoituksia ei voida pitää voimassa vain varmuuden vuoksi.

Keskusta tukee pikaista rajoitusten purkua

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi STT:lle, että keskusta tukee mahdollisimman pikaista rajoitusten purkamista. Keskustajohtaja ei ottanut kantaa tarkempaan aikatauluun.

– Muista maista nähdään esimerkkejä siitä, että yhteiskunnan avautuminen hallitusti ja ripeästi on mahdollista, Saarikko viestitti.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) ei aikataulusyihin vedoten kommentoinut asiaa STT:lle maanantaina. Hän toimii perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) sijaisena koronaministerityöryhmän puheenjohtajan roolissa.

Omikron muutti tilanteen koronapassin suhteen

Henrikssonin mukaan pitää pohtia vakavasti, voiko passia pitää oikeasuhtaisena ja välttämättömänä toimena enää omikronmuunnoksen vallitessa. Henriksson viittaa siihen, että omikron tarttuu helposti myös rokotettuihin. Nyt rokotteiden rooli on nimenomaan vakavan tautimuodon ehkäisyssä.

– Koronapassin osalta on kyse viimekädessä siitä, että rajoitetaan niiden ihmisten perusoikeuksia, joilla ei ole rokotetta tai jotka eivät ole sairastaneet tautia, Henriksson sanoo. Hänen mukaansa tilanne on muuttunut syksystä, kun silloin valtamuunnoksena ollut delta on vaihtunut omikroniin. 

Henrikssonin mukaan olennaista on kuunnella THL:n kantaa.

Saarikko ei vastannut kysymykseen koronapassin mahdollisesta tulevaisuudesta.

THL ei kannata rokotepassia

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei enää kannata koronapassin uutta käyttöönottoa. Syynä on koronaviruksen omikronvariantti. Toisin kuin viruksen aiempien muunnosten kohdalla, rokotukset eivät merkittävästi estä omikronmuunnoksen tartuntoja.

THL ei myöskään kannattanut passin rajaamista vain rokotettuihin tai koronataudin sairastaneisiin eli sen muuttamista rokotepassiksi.

–  THL ei kuitenkaan pidä tätä kansanterveydellisesti hyvänä vaihtoehtona, sillä se sulkisi rokottamattomat täysin palveluiden ulkopuolelle ja voisi vaikuttaa merkittävästi ja pysyvästi yleiseen rokotusmyönteisyyteen Suomessa, STT:n näkemässä täydennyslausunnossa perustellaan.

Koronapassiin on aiemmin kuulunut mahdollisuus tuoreesta koronatestistä.

Marin kertoi päätoimittajien tilaisuudessa yllättyneensä THL:n muuttuneesta kannasta. Hän kertoi odottavansa siitä lisätietoja keskiviikkona.

Vielä toissa viikolla THL totesi, että koronapassissa olisi syytä vähitellen siirtyä kolmen rokoteannoksen vaatimukseen. Hallitus on valmistellut siirtymistä rokotepassin suuntaan. Marin on tosin myöntänyt, että se voi olla perusoikeuksien näkökulmasta haastavaa.

Hallitus päätti jäädyttää syksyllä käyttöön otetun koronapassin käytön joulukuun lopulla.

Hallituksessa ei aktiivista Nato-keskustelua

Marin keskusteli päätoimittajien kanssa myös muista ajankohtaisista aiheista.

Mahdollisesta Nato-jäsenyyden hakemisesta Marin sanoi olevansa presidentti Sauli Niinistön linjoilla: sitä pitäisi edeltää kansanäänestys.

– Oma arvioni on sama kuin Niinistöllä, pääministeri sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen piirissä ei tällä hetkellä keskustella aktiivisesti Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Lue myös:

    Uusimmat