Sanna Marin väistyi pääministerin paikalta – "Onnistuimme viemään läpi monta merkittävää uudistusta"
Väistynyt pääministeri Sanna Marin (sd.) ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiittivät toisiaan, kun edellinen hallitus kävi jäähyväiskäynnillään Presidentinlinnassa.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on tänään nimitetty tehtäviinsä ja aloittanut virallisesti työnsä.
Näin ollen Sanna Marinin (sd.) hallitus on väistynyt tehtävistään.
Väistyvä hallitus kävi protokollan mukaisella jäähyväiskäynnillä tasavallan presidentti Sauli Niinistön luona Presidentinlinnassa.
Marin kehui tilaisuudessa pitämässään puheenvuorossa, kuinka hänen hallituksensa onnistui koronapandemiasta ja Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta tekemään uudistuksia.
– Historiallisen haastavista vuosista huolimatta onnistuimme viemään läpi monta merkittävää uudistusta, Marin sanoi.
Marin luetteli esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentamisen, sote-uudistuksen, translain uudistuksen ja ilmastolain.
Väistynyt pääministeri myös kiitti presidentti Niinistöä hyvästä yhteistxyöstä ja hallitukselle osoitetusta arvostuksesta.
– Kriisit ovat osoittaneet, että me suomalaiset olemme sisukkaita. Yhteiskunnassamme on resilienssiä, jota olemme rakentaneet oikeudenmukaisilla ratkaisuilla, yhdessä sopimalla ja toisestamme huolehtimalla, Marin sanoi.
– Toivottavasti osaamme vaalia näitä periaatteita kaikkina aikoina, Marin jatkoi.
Presidentti esitti kiitoksensa
Presidentti Niinistö kiitti vastauspuheenvuorossaan Marinia ja hänen hallituksensa ministereitä työstä Suomen hyväksi ja toivoi menestystä tuleviin tehtäviin.
– Ensin korona ja sitten Venäjän sota Ukrainassa osoittivat kouriintuntuvasti maailman yllätyksellisyyden ja sitä seuraavan epävakauden, vaarallisuudenkin, Niinistö totesi.
– Vaikeissa oloissa on kyetty turvaamaan tärkein, Suomen ja suomalaisten turvallisuus. Yhdessä me suomalaiset olemme näistäkin kriiseistä selvinneet.
Uusimmat
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
06:11
Blinken yllätysvierailulla Ukrainassa
-
06:06
Miekkavalaat upottivat purjeveneen Gibraltarilla
-
06:03
Roosa, 9, haluaa olla isona eläinlääkäri – koki ikimuistoisen yllätyksen synttäreillään
-
06:02
Krista Pärmäkoski paljasti sisäpiiritietoa Antti Tuiskun hiihtoprojektista
-
05:46
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
05:37
HS: Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen kannatus jatkokaudelle vähäistä omien parissa
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
Lataa lisää