Sankkoja lumisateita ja huonoa ajokeliä – lunta lisää 10-20 senttiä

Lännestä on saapumassa alkuviikolla runsaita lumisateita osaan maata. Yöt ovat edelleen kylmiä.

Lumisateet ja pakkaset jatkuvat alkuviikolla. Yöstä on taas tulossa kylmä koko maahan.

– Suuret vuorokauden sisäiset vaihtelut lämpötiloissa jatkuvat. Yöllä pakkasta on laajalti 15-25 astetta, päivällä lauhtuu etelässä pikkupakkaselle, pohjoisessa noin -10 asteeseen, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Tiistaiaamuksi on odotettavissa sankkoja lumisateita maan länsiosaan. Sadealueen tarkka ajoitus ja liikkeet ovat kuitenkin vielä vaikeasti ennustettavissa. Lumisateet liikkuvat hitaasti lännestä kohti itää ja kestävät paikoin pitkään.

– Tämän hetken ennusteen mukaan sateet leviävät tiistain aikana maan keskiosaan ja illalla ja yöllä lounaaseen. Keskiviikkona sataa maan etelä-, keski- ja itäosassa. Lunta voi tulla 10-20 senttimetriä, eniten maan keskiosassa. Pahimmillaan ajokeli on todella huono, toteaa Pekka Pouta.

Sadealueen jälkeen sää on aurinkoista. Pohjoisessa aurinko paistaa laajalti alkuviikolla.

Sadealueen etenemistä ja ennustetta voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja viikon säästä. Sivustolta löytyvät lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet ja tiesää.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat