Raision Hakinmäessä otettiin eilen kiinni mies, joka kuljeskeli kerrostalon pihalla itämaisella miekalla varustautuneena. Teräaseen hallussapidolle ei ole toistaiseksi löytynyt järjellistä selitystä.
Tilannetta seurasi asunnostaan raisiolainen Juha Salminen, joka kertoo havahtuneensa illalla ulkoa kuuluneeseen "älämölöön". Ulos kurkatessaan hän näki miekan kanssa kulkevan miehen.
Joku oli ilmeisesti seuraillut miehen edesottamuksia jo kauemmin, sillä paikalle saapui pian poliisi. Poliisi käskytti miestä pistämään aseet pois.
– Mies laittoi rauhassa sapelin pois, mutta sitten hän rupesi venkoilemaan, Salminen kuvailee tapahtumia.
Lue myös: Rap-muusikkoa epäillään lähisukulaisen murhasta – MTV:n tiedot: Käytti isänsä surmaamisessa miekkaa
Mukana myös retkikirves
Rikosylikomisario Jussi Helesvirta vahvistaa, että poliisi otti eilen kiinni miekan ja pienen retkikirveen kanssa kerrostaloalueella liikkuneen miehen. Mies oli poliisin käskystä luopunut teräaseista, mutta oli myöhemmin vastustanut kiinniottoa.
Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa, miksi mies liikkui kyseisten esineiden kanssa. Ilmi ei kuitenkaan ole käynyt, että mies olisi kohdistanut uhkaa kehenkään henkilöön.
Helesvirta kertoo, että poliisi kohtaa vuosittain muutamia miekkoja. Tapauksissa pitkäteräistä asetta on saatettu käyttää väkivaltaan – tai sitten teräasetta on vain esitelty tämänkertaisen tapauksen tapaan.