Samsung esitteli The Framen: Tekee taulutelevisiosta lähes taideteoksen

Samsung esittelee parhaillaan Pariisissa uudenlaista television ympärille asetettavaa kehystä, joka muuttaa 55-tuumaisen taulutelevision lähes taideteokseksi.

Samsungin ideana on laajentaa taulutelevision käyttömahdollisuuksia. The Frameksi ristitty kehys esitellään Pariisiin The Louvre -taidemuseossa. Paikalla on lukuisia sisustustoimittajia, mikä kertoo osaltaan uutuuden kohderyhmästä. Se kiinnostanee eniten naispuolisia ostajia, jotka eivät ole aikaisemmin innostuneet perinteisestä televisiomuotoilusta.

Kehys on tarkoitettu kuvien esittämiseen tv:n näytöllä. Se voi toimia sisustuselementtinä esimerkiksi silloin, kun näytöllä on valokuvia läheisistä tai taiteeksi luokiteltavia piirroksia tai valokuvia.

The Frame pitää sisällään ympäröivää valaistusta aistivan sensorin, joka säätää automaattisesti tv-kuvaa. Sensorilla Samsung on halunnut saada tv-kuvan näyttämään mahdollisimman läheisesti aidolta paperille maalatulta kuvalta tai julisteelta. Sensorin avulla tv-kuvasta voidaan minimoida heijastuksia tai säätää kehyksen reunojen kirkkautta.

Kehyksessä on myös sensori, joka tunnistaa, kun joku astelee huoneeseen. Silloin tv käynnistyy ja näytölle ilmestyy haluttu kuva.

Kolme eri väriä

Alkuvaiheessa Samsung tuo myyntiin kolme eri väristä kehystä: valkoisen, vaaleanruskean ja tummanruskean. Yhtiö toivoo, että esimerkiksi taiteilijat ja sisustusalan toimijat ottaisivat kehyksen omakseen ja loisivat siihen omia innovatiivisia värejä ja kuvioita.

Alkuvaiheessa The Frame on tarjolla ainoastaan 55-tuumaisiin taulutelevisiomalleihin. Myöhemmin Samsung aikoo laajentaa kokovaihtoehtojen määrää.

The Framen hinnoittelua ei ole vielä paljastettu, mutta kehys tulee Suomessa myyntiin kevään aikana.

Lue myös:

    Uusimmat