Samppanja loppui Rihannan konsertissa ja monilla muillakin festareilla

Julkaistu 16.08.2011 12:18(Päivitetty 19.08.2011 15:35)

On the Beach 2011 tapahtumassa samppanjan suosio yllätti järjestäjät. Kuohuva loppui jo ennen varsinaisen Rihannan osuuden alkua samppanjabaarista. Jopa Vip- vieraat kohtasivat luxus-ongelman, kun Louis Roederer samppanja vietiin käsistä.

Lasillinen samppanjaa maksoi 10 euroa ja pullon sai 80 eurolla. Alkossa pullo maksaa 45 euroa. Louis Roederer on perinteinen ranskalainen laatusamppanja, joka saa jatkuvasti yli 90 pistetta arvioinneissa.

Saman talon tähtimerkki Christal on mm. Madonnan ja muiden julkkisten suosikki. Live Nationin partnership manager Dave Bertenyi ei osannut kertoa, onko Christal myös Rhiannan makuun. Pullo Christalia maksaa Alkossa 150 euroa.

Luxusta arkeen - nautintoa kännin sijaan

Samppanjasta haetaan luksusta arjen keskelle, sanoo Altian Pr & Servicemanager Sari Salmela. Altian ensimmäinen festivaalisamppanjabaari oli viime vuonna Ruisrockissa, jossa kuohuva loppui kesken. Myös tänä vuonna jouduttiin myymään ei oota päivittäin. Viime vuoteen verrattuna myynti kasvoi taas 20 prosenttia

– Oli suorastaan liikuttavaa, kuinka miesporukka tilasi kolmeen pekkaan pullon samppanjaa ja analysoi sitä, kuvailee Sari Salmela Altiasta.

Flow - festivaaleilla myytiin jo toista kesää samppanjaa. Viime vuotinen Lanson oli vaihdettu tänä vuonna Moet&Chandon Brut samppanjaan. – Myynti oli odotetun mukaista, joten samppanja ei loppunut kertoo tuotepäällikkö Melinda Björnström Moet Hennessyltä.

Ravintoloissa samppanjan myynti kasvoi viime vuonna kuohuviiniä enemmän peräti 100%. Kuohuvat ovat tulleet jäädäkseen festivaaleille, jopa Seinäjoen Tangomarkkinoilla myytiin Fresitaa.

Juttuun upotettavan kuvagallerian hallinta-artikkelin id Samppanjan voittokulku jatkuu jo viidettä vuotta

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa