Sami Välimäki golfasi toiseksi Euroopan-kiertueella! Pääsee ensimmäistä kertaa major-kilpailuun

Sami Välimäki sijoittui toiseksi golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Walesissa ja saavutti paikan kauden toiseen major-kilpailu Yhdysvaltoin avoimiin. Välimäki pelaa New Yorkissa ensimmäisen major-kilpailunsa 17.–20. syyskuuta.

Walesissa Välimäki hävisi kilpailun voittaneelle Ranskan Romain Langasquelle kahdella lyönnillä. Välimäen neljän kierroksen kokonaistulos oli 278 (6 alle par-tuloksen), Langasquen 276 (–8).

Tulos oli maaliskuussa Omanin kisan voittaneelle Välimäelle, 22, uran toiseksi paras Euroopan pääkiertueella. Viime viikolla samalla kentällä pelatussa kilpailussa Välimäki jakoi kuudetta sijaa.

Kilpailun kärki nousi pitkältä takamatkalta, sillä Langasque oli kaukana kärjestä ennen sunnuntain päätöskierrosta. Hän kuitenkin pelasi virheettömän kierroksen ja pelasi tuloksen 65 (–6). Välimäki lähti päätöskierrokselle kolme lyöntiä kärkeä perässä ja kiri eron kiinni lyömällä 69 kertaa (–2).

Voitto karkasi takaysillä

Välimäki kävi kilpailun jaetulla kärkipaikalla seitsemännellä reiällä ja sai tv-ryhmän seurakseen. Kahdeksannella reiällä kilpailun tv-ryhmä nappasi suomalaisen haastatteluun ja tiedusteli kovien tuuliolojen vaikutusta. Välimäki aprikoi myös, että maaliskuinen avausvoitto Euroopan-kiertueella sysäsi paineet pois.

– Ehkä yhden mailan joutuu ottamaan tuulen takia lisää, mutta ei se muuten ole niin erikoista. Kyllä se auttaa paljon, että on voittanut aiemmin. Tiedän, että pystyn voittamaan, mutta minun ei ole pakko. Se tuo vapautta, Välimäki sanoi kesken kahdeksannen reiän.

Yksin johtoon Välimäki nousi etuysin päätteeksi, kun yhdeksännellä reiällä Välimäen pallo putosi vajaa kymmenmetrisen eagle-putin päätteeksi reiän pohjalle.

Vajaaksi jäänyttä lähestymislyöntiä seurannut bogi 12. reiällä vaivasi Välimäkeä vielä 13. reiän avauslyönnissä. Avaus par-3-reiällä painui kukkulalle ohi viheriön, ja turhautunut Välimäki pudotti mailansa maahan. Pehmeä chippi alamäkeen pelasti kuitenkin Välimäen toiselta peräkkäiseltä bogilta.

Välimäki ei pystynyt tekemään jälkimmäisellä yhdeksän reiän lenkillä kuin yhden birdien, minkä myötä voitto karkasi käsistä. Langasque teki takaysillä kolme birdieä.

Harvaan joukkoon

Välimäki on vasta kolmas suomalainen, joka pelaa golfin miesten major-kilpailussa. Häntä aiemmin miesten major-kilpailuissa ovat pelanneet Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen. Major-paikan Välimäki saavutti yllättäen, sillä hän sijoittui Euroopan-kiertueen viiden kisan rupeamassa kymmenen parhaan joukkoon.

Viidestä kilpailusta Välimäki karsiutui jatkokierroksilta ensimmäisessä ja jätti kaksi seuraavaa välistä. Walesissa Newportin kentällä hän kuitenkin kuroi antamansa etumatkan kiinni sijoittumalla viime viikonloppuna kuudenneksi ja tänä sunnuntaina toiseksi. Välimäki oli lopulta rankingissa seitsemäs.

Lue myös:

    Uusimmat