Salon sairaalamurhasta epäilty sairaanhoitaja päästettiin tutkintavankeudesta – motiivi yhä hämärän peitossa

Potilaan epäillään tulleen murhatuksi Salossa 0:46
Näin tutkinnanjohtaja Juha Kainonen kommentoi tapausta aiemmin MTV Uutisille.

Salossa potilaan murhasta epäilty sairaanhoitaja on päästetty tutkintavankeudesta, Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta kerrotaan.

Käräjäoikeus käsitteli vangitsemisasiaa ennen joulua ja määräsi 31-vuotiaan naisen tehostettuun matkustuskieltoon.

Tehostettu matkustuskielto on tavallista matkustuskieltoa järeämpi pakkokeino. Siinä matkustuskieltoa valvotaan teknisin välinein, kuten niin kutsutulla nilkkapannalla.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Kainonen kertoo, että sairaanhoitajaa epäillään edelleen murhasta.

–  Kyllä, sillä nimikkeellä asia lähtee meiltä syyttäjälle, joka sitten tekee oman harkintansa sen suhteen, Kainonen sanoi STT:lle.

Poliisin esitutkinta on loppusuoralla, ja Kainosen mukaan tavoitteena on, että se valmistuisi tammikuun aikana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Epäilty kiistää teon

Epäilty henkirikos tapahtui Turun yliopistollisen keskussairaalan Salon sairaalassa vappuaattona 2017, mutta poliisi kertoi tutkinnasta vasta viime kesänä.

Uhri oli nuori naispotilas. Tapausta on tutkittu murhana, koska uhri oli poliisin mukaan puolustuskyvytön.

Poliisi ei ole kommentoinut uhrin terveydentilaa tarkemmin, mutta uhrin äiti on kertonut julkisuudessa, että hänen tyttärensä oli kehitysvammainen.

Henkirikosepäily heräsi, kun uhrista löytyi oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa propofoli-nimistä nukutuslääkettä, jolle ei löytynyt selitystä tälle tehdyistä hoitotoimenpiteistä.

Teon mahdollisesta motiivista poliisilla ei edelleenkään ole käsitystä.

–  Epäilty on kiistänyt teon koko ajan. Sitäkään kautta emme ole päässeet etenemään tällaisiin motiivikeskusteluihin, Kainonen sanoo.

Naisen lisäksi jutussa ei ole muita epäiltyjä.

Lue myös:

    Uusimmat