Suomi saamassa kaksi uutta kansallispuistoa – toinen olisi maailman ensimmäinen tiedekansallispuisto

Kansallispuistoissa on jouduttu jo jonottamaan reiteille pääsyä – ruuhkissa osa unohtaa retkietiketin 1:57
Katso yllä oleva video: Kansallispuistoissa on jouduttu tänä vuonna jopa jonottamaan reiteille pääsyä suuren suosion vuoksi.

Sallatunturi ja Evo ovat päässeet jatkoon uusien kansallispuistojen perustamiseksi.

Ympäristöministeriö sai lukuisia esityksiä uusista kansallispuistoista, mutta ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan Sallatunturin ja Evon osalta ryhdytään jatkotyöhön.

Sallatunturin osalta voidaan heti ryhtyä valmistelemaan hallituksen esitystä, joka voitaisiin antaa eduskunnalle jo kevätkaudella 2021.

Evon metsäalueen osalta perustamistyö aloitetaan kokoamalla alueen toimijoista työryhmä valmistelujen viemiseksi eteenpäin.

Mikkosen mukaan kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat alkuvuonna korona-aikana jopa 20 prosentilla.

– Kansallispuistot ovat jokaisen suomalaisen ulkoilupaikkoja, mutta ennen kaikkea ne säilyttävät ja vahvistavat luonnon monimuotoisuutta, Mikkonen kertoo tiedotteessa.

– Kun luonto köyhtyy, tarvitsemme lisää näitä keitaita. Siksi on upeaa, että pääsemme nyt liikkeelle uusien kansallispuistojen perustamisessa.

Kansallispuistoverkoston laajentaminen on kirjattu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan.

Kansallispuistoiksi oli esitetty myös Korouoman rotkolaaksoa, Porkkalan saaristoa, Punkaharjun kansallismaisemaa sekä Haarikon metsien yhdistettyä aluetta.

Evo maailman ensimmäinen tiedekansallispuisto

Evon kansallispuisto Kanta-Hämeessä olisi maailman ensimmäinen tiedekansallispuisto.

Noin 8 000 hehtaarin kokoinen puisto on nimittäin toiminut luonnonlaboratoriona suomalaisille korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. Sitä siis on tutkittu jo tähän mennessä poikkeuksellisen hyvin.

– Luonnon monimuotoisuudelle ja tieteelle hyvin merkittävälle alueelle sopii erinomaisesti termi Tiedekansallispuisto, toteaa Evon kansallispuistoa esittäneen työryhmän jäsen John Loehr tiedotteessa.

"Sallatunturi muodostaa helposti saavutettavan erämaisen alueen"

Sallatunturin kansallispuisto taas on tarkoitus perustaa Natura 2000 -luonnonsujelualueelle.

Sallatunturin maisemien kuvaillaan vaihtelevan tuntureista ja harjuista jopa 250 metriä syvään Aatsinginhaudan rotkolaaksoon.

– Sallatunturin luonnonsuojelualue upeine tuntureineen ja ylänköineen, puhuttelevine vanhoine metsineen ja virkistävine purosyvänteineen muodostaa julkisin yhteyksien helposti saavutettavan ja silti koskemattoman erämaisen alueen, toteaa kunnanjohtaja Erkki Parkkinen tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat