Salkkarit-tähti Sami Uotila kommentoi Camillan paluuta sarjaan: "Se on ihan täysi järkytys Akille"

Aki näkee Camillan 0:45

Salatut elämät -sarjassa Akin hahmoa näyttelevä Sami Uotila kertoo hahmonsa tuntemuksista, kun tämän rakastama Camilla saapuu takaisin Suomeen uuden rakkaan kanssa.

Tiistain Salatut elämät -jaksossa nähdään, kuinka Aki todistaa Camillan nousevan taksista uuden miehensä Noelin kanssa. Akia sarjassa näyttelevä Sami Uotila kertoo hahmonsa olevan luonnollisesti yllättynyt tilanteesta.

– Se on ihan täysi järkytys Akille. He ovat kuitenkin kävelleet pitkän tien, eronneet ja palanneet uudelleen yhteen, Uotila avaa MTV Viihteen haastattelussa.

Camilla lähti Helsingistä karkuun tilattuaan Alissan myrkytyksen. Akin hahmo ei ole tietoinen tästä, vaan kokee Camillan kadonneen, kun Aki olisi tarvinnut tukea tyttärensä sairaalavuoteen äärellä.

– Kun Aki tarvitsisi Camillaa eniten, se katoaa ulkomaille ja tulee jonkun toisen miehen kanssa takaisin, mikä vaikuttaa vielä vakavalta suhteelta. Aki on todella pöyristynyt, Uotila kertoo.

Uotilan mukaan Akin tunteet eivät ole muuttuneet mihinkään Camillan ja Akin viimenäkemästä. Uusi tilanne on kuitenkin hankala.

– Aki rakastaa Camillaa, mutta Camilla on juuri tällainen, Uotila toteaa.

Katso yltä löytyvältä videolta, kun Aki näkee Camillan ja Noelin yhdessä ensimmäistä kertaa!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat