Salkkarit-tähti paljastaa vlogissaan joutuneensa leikkausoperaatioon: "Se vaikutti minun henkiseen hyvinvointiin"

0:39
Monika Lindeman ja Darren McStay olivat mukana Siipan saappaissa -ohjelmassa.

Salkkareiden näyttelijä Monika Lindeman kertoo hänen ja miehensä Darren McStayn yhteisessä vlogissa joutuneensa leikkausoperaatioon. 

Salatuissa elämissä Linda Eerikäistä näyttelevä Monika Lindeman joutui leikkausoperaatioon muutama viikko sitten. Lindeman kertoo asiasta hänen ja miehensä Darren McStayn yhteisessä vlogissa

Lindeman paljastaa, että hänellä on ollut otsassa jopa puolen vuoden ajan iso patti, joka osoittautui lopulta kystaksi. 

– Olen käynyt lääkärissä ja kosmetologilla, syönyt erilaisia lääkkeitä eikä se vain lähde pois. Sitten kävi ilmi, että se onkin kysta.

Niinpä Lindeman päätti poistattaa kystan plastiikkakirurgilla.

– On hassua, kuinka se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiini. Olen todella iloinen, että pääsen eroon siitä, Lindeman kertoo videolla. 

Näyttelijän otsasta poistettiin loppujen lopuksi herneen kokoinen kysta. Videolla nähdään, kuinka leikkaus onnistui. Videolla Lindeman ja hänen miehensä myös jatkavat tammikuussa alkanutta terveyshaastettaan.

Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV3-kanavalla! 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja