Saksa on sulkenut viimeiset ydinvoimalansa

Saksa on sulkenut viimeiset kolme ydinvoimalaansa.

Saksa on sulkenut viimeiset ydinvoimalansa, kertoo energiayhtiö RWE. Samalla kun monet länsimaat lisäävät investointejaan ydinvoimaan, Saksa päätti ydinvoima-aikakauden osaltaan verrattain lyhyeen.

– Tämä on yhden aikakauden loppu, RWE kuvaili tiedotteessa.

Yhtiön mukaan maan viimeiset kolme ydinvoimalaa Emsland, Isar 2 ja Neckarwestheim suljettiin ja kytkettiin irti sähköverkosta paikallista aikaa lauantaina hieman ennen keskiyötä.

Kolmikko tuotti viime vuonna vain noin kuusi prosenttia Saksan energiasta, kun vielä vuonna 1997 ydinvoimalla tuotettiin liki 31 prosenttia energiasta.

Vaikka laitokset on nyt suljettu, niiden purkamiseen joudutaan kuitenkin varaamaan vuosikymmeniä.

Päätös luopua ydinvoimasta ei ole saanut pelkästään kannatusta Saksassa. Maan hallitus uskoo, että se pystyy toteuttamaan vihreän siirtymän ilman ydinvoimaa. Kriitikkojen mukaan tavoite on kuitenkin liian kunnianhimoinen.

Lue myös:

    Uusimmat