Saksassa poliisi on ottanut kiinni kaksi teini-ikäistä tyttöä ja kaksi poikaa maan länsiosassa epäiltynä islamistisen terrori-iskun suunnittelusta, kertovat viranomaiset.
Epäillyt nuoret ovat iältään 15–16-vuotiaita. Kolme heistä on Düsseldorfin alueelta Nordrhein-Westfalenista. Lisäksi Stuttgartin syyttäjät kertovat yhden nuoren kiinniotosta.
Nordrhein-Westfalenin osavaltion sisäministeri Herbert Reul kertoo ryhmän keskustelleen suunnitelmista puhelinkeskusteluissa.
Poliisin takavarikoimien matkapuhelimien puheluista selvisi, että mahdollisia iskupaikkoja olivat Dortmund, Düsseldorf ja Köln. Iskujen kohteina mainittiin kirkot ja synagogat, Reul kertoo.
Saksalaislehti Bildin mukaan nelikko oletettavasti suunnitteli polttopullo- ja veitsi-iskuja äärijärjestö Isisin nimissä.
Saksa on nostanut valmiuttaan islamististen terrori-iskujen varalta sen jälkeen kun Gazan sota alkoi runsas puoli vuotta sitten.
Juttu päivitetty kauttaaltaan 12.4.2024 kello 20.14.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää