Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty Sakari Pietilä.
Päättyneellä kaudella Ilveksen SM-liigajoukkueen päävalmentajana toiminut Pietilä, 54, tarttuu uuteen haasteeseen suurella innolla ja mielenkiinnolla.
- On hienoa päästä ohjaamaan ja opastamaan nuoria, energisiä ja eteenpäin haluavia jääkiekkoilijoita, joilla kaikilla on tulevaisuus avoimena edessään. Pyrin kokemukseni avulla auttamaan pelaajia myös kaukalon ulkopuolisissa asioissa ja näin helpottamaan jääkiekkoilijan uran alkumetrejä, Pietilä sanoo.
Pietilä on valmentanut SM-liigassa Ilveksen lisäksi HPK:ta, Jokereita ja Bluesia.
Pietilän apuvalmentajaksi nimitettiin Kalle Kaskinen, 34 vuotta, jolla on valmennuskokemusta mm. TPS:n liigajoukkueesta sekä saman seuran A-junioreista.
U18-maajoukkueen MM-pronssille tänä keväänä USA:n Fargossa luotsannut Mika Marttila keskittyy jatkossa päätoimeensa Espoon Bluesin valmennuspäällikkönä.
Pietilän ja Kaskisen komentoon siirtyneen U18-maajoukkueen kausi 2009-2010 huipentuu ensi vuonna maalis-huhtikuun taitteessa Valko-Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin.
(MTV3)