SAK ehdottaa kaikille työttömille 250 euron bonusta koulutukseen osallistumisesta – rahoitus hyvätuloisten ansiosidonnaista leikkaamalla

SAK arvioi, että koulutukseen osallistuvien työttömien määrää voidaan lisätä jopa 25 000:lla vuodessa.

Se nostaisi työllisten määrää 2 500 henkilöllä, pidemmällä aikavälillä vielä enemmän, SAK:sta arvioidaan.

SAK:n johtajan Saana Siekkisen mukaan tämä edellyttää työvoimakoulutuksen tarjonnan laajentamista.

Siekkinen kertoo STT:lle, että työvoimakoulutuksen lisääminen maksaisi arvion mukaan 20–30 miljoonaa euroa vuodessa.

Suomeen tarvitaan etujärjestön mukaan lisää tutkinnon osia lyhyempiä koulutusjaksoja, jotka kestävät yhdestä kolmeen kuukauteen. Niiden avulla työikäiset voivat sujuvasti päivittää omaa ammattitaitoaan.

SAK:n esityksessä lyhyitä opintokokonaisuuksia tarjottaisiin muun muassa luomalla malli avoimesta ammattiopistosta työttömien omaehtoisen opiskelun helpottamiseksi.

Siekkisen mukaan Suomessa on noin 600 000 työikäistä ihmistä ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa.

Oikeus osa-aikatyöhön määräaikaisesti

Työttömyysturvaan SAK esittää kaikille samansuuruista 250 euron korotusosaa, jota maksettaisiin työvoimakoulutuksen, työttömän omaehtoisen opiskelun ja muiden työllistymistä edistävien palvelujen ajalta.

SAK:n mukaan euromääräinen korotusosa kannustaisi pienituloisia työttömiä kouluttautumaan nykyistä ansioihin suhteutettua korotusosaa paremmin.

Korotusosan muutoksen rahoittamiseksi SAK lisäisi ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan toisen taitekohdan, joka leikkaisi jonkin verran kaikkein korkeimpia ansiopäivärahoja.

– Se ei käytännössä alentaisi päivärahaa kuin pieniä summia, mutta siitä kertyy kuitenkin sen verran säästöä, että sillä voisi rahoittaa tämä korotusosa, Siekkinen sanoo.

SAK esittää lisäksi kokoaikatyössä oleville oikeutta osa-aikaistaa työtään määräaikaisesti 6–12 kuukauden ajan.

Työnantajan olisi palkattava samaksi ajaksi työtön työnhakija vähintään osa-aikaiseen työhön. Molemmille työntekijöille maksettaisiin osa-aikatyön palkan lisäksi soviteltua työttömyyspäivärahaa.

Tarkoituksena on helpottaa etenkin ikääntyvien työntekijöiden jaksamista ja jatkamista työssä.

SAK esitteli tänään uusia toimia työllisyyden parantamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat