Sähkötukea ja sähkövähennystä on haettu odotettua vähemmän, taustalla kaksi asiaa
Sähkötukea ja sähkövähennystä on haettu tänä talvena ennakoitua vähemmän, ilmoittiavat Kela ja Verohallinto. Syitä tuen odotettua vähäisemmälle kysynnälle ovat leuto talvi sekä sähkön hinnan maltillinen kehitys.
Lokakuussa 2022 annetussa hallituksen esityksessä arvioitiin, että sähkötukea tulisi saamaan noin 100 000 kotitaloutta. Sähkövähennyksen saajia arvioitiin olevan noin 250 000.
Kela julkaisi sähkötuen hakulomakkeen tammikuun alkupuolella. Kuuden ensimmäisen viikon aikana sähkötukea oli hakenut vajaat 1 500 kotitaloutta, ja tukea oli myönnetty 324:lle. Varsinkin tammikuun puolella myönteisten päätösten määrä oli vähäinen.
– Tavallisin syy tähän on ollut se, että tukea on haettu vuoden 2022 puolella tapahtuneeseen sähkönkulutukseen. Sähkötuki on tarkoitettu sähkömenoihin, jotka ovat syntyneet tammi-huhtikuussa 2023, projektipäällikkö Kirsi Metsävainio Kelasta kertoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa tukea ei makseta myöskään silloin, jos sähkömenot jäävät alle sähkötuen omavastuun, joka on 400 euroa kuukaudessa.
– On myös hyvä huomata, että tukea ei voi saada sähkönsiirron kustannuksiin, ainoastaan sähköenergian osuuteen laskusta, Metsävainio muistuttaa.
Tammikuussa keskimääräinen myönnetty sähkötuki oli noin kahdeksan euroa per päivä.
Pienituloisimmille toimeentulotukea
Pienituloisimmat kotitaloudet ovat saaneet apua lämmitysmenoihinsa toimeentulotuesta. Tammikuussa noin 3 500 kotitaloutta haki lämmitysmenoihinsa perustoimeentulotukea.
Veroista tehtävää sähkövähennystä on hakenut 1 500 henkilöä verokorttihakemuksella. Sähkövähennystä on voinut vuoden alusta alkaen hakea arvioimalla tammi-huhtikuussa toteutuvia sähköenergiakuluja oman kulutuksen ja sähkösopimuksen hinnan perusteella.
– Sähköenergiakuluja on arvioitu verokorttihakemuksiin selvästi vähemmän kuin ennakoimme, sillä pahimmat ennusteet sähkön hinnasta eivät toteutuneet, ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.
Sähkövähennystä saa verotuksessa, jos tammi-huhtikuun sähköenergiakulut ovat yhteensä yli 2 000 euroa. Vähennys on 60 prosenttia 2 000 euron ylittävästä osasta, kuitenkin korkeintaan 2 400 euroa vakituista asuntoa kohti.
Sähkövähennystä voi hakea verokorttihakemuksella alkuvuonna arvion perusteella. Kun tammi-huhtikuun todelliset sähköenergian kulut ovat tiedossa, pitää tehdä uusi verokortti toteutuneilla kuluilla.
Jos sähkövähennystiedot haluaa ilmoittaa yhdellä kertaa, uuden verokortin voi hakea toteutuneiden kulujen perusteella myös huhtikuun jälkeen.
Tuen ja vähennysten saajien määrä auki
Sähkötuen ja sähkövähennysten saajien lopullisia määriä on Kelan ja Verohallinnon mukaan vaikea arvioida. Hakemusmäärien odotetaan vielä kasvavan maalis-huhtikuussa.
– Talven viileimpiä kuukausia koskevat laskut ovat monilta vielä tulematta. Lisäksi kaikki sähkötukeen oikeutetut eivät hae tukea välttämättä heti keväällä. Tammi-huhtikuun sähkölaskuihin voi hakea sähkötukea tämän vuoden loppuun saakka, Metsävainio sanoo.
Jos verotuksen sähkövähennystä haluaa hyödyntää, sitä täytyy hakea viimeistään vuoden 2024 keväällä. Tuolloin tämän vuoden esitäytetty veroilmoitus tulee täydennettäväksi.
– Tänä keväänä täydennettäväksi tulevaan esitäytettyyn veroilmoitukseen sähkövähennystä ei voi lisätä. Nyt täydennettäväksi tuleva veroilmoitus koskee vuotta 2022, jolloin sähkövähennys ei ollut voimassa, Manninen huomauttaa.
Uusimmat
-
13:20
Poliisi tutkii näyttelijä Nicolas Cagen pojan väitettyä hyökkäystä äitinsä kimppuun
-
13:06
Varjoliitäjä pudonnut maahan Muhoksella
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
11:40
Putinin käytös herätti huomiota suorassa lähetyksessä – erikoista sormeilua jokaisen kättelyn yhteydessä
-
11:30
Savuavassa lentokoneessa matkustanut Mika Lintilä lohkaisi uutisesta hervottoman vitsin: "Meille kerrottiin ihan eri syy"
-
11:13
Monacon kuolonkolari: Suomalaismiestä vastaan nostettu raskaat syytteet
-
11:06
Kalle Rovanperältä jykevä paluu – hätkähdyttävä lausunto testi-ek:n maalissa: "Pitäisikö meidän olla peloissamme?"
-
11:05
Maailman nopein poliisiprätkä: Lähes 300 km/h kulkeva pyörä päätyi tamperelaismuseoon
-
10:58
Olkiluoto 2 tuottaa jälleen sähköä!
-
10:30
Ukrainan viisuedustaja kaatui semifinaalin harjoituksissa, mutta pelasti tilanteen huikealla tavalla – muillakin artisteilla haasteita lavalla
-
10:25
Tapparalle kivikova paluumuuttaja
-
10:18
Poliisi tutkii: Rattijuoppo kaahasi yli kahtasataa
-
09:55
Yksi kuva paljastaa, kuinka hyinen poikkeus Suomen talvi oli maailmassa
-
Lataa lisää