Sähkötuista päätös: Hintakattoa ei toistaiseksi tule, ensimmäisenä keinona takautuvat kertakorvaukset
Eduskuntapuolueet ovat nyt neuvotelleet toimista, joilla sähkön korkeaa hintaa pyritään kompensoimaan.
Pääministeri Sanna Marin kertoo, että ensimmäisenä keinona puuttua on kertakorvaus, jolla maksettaisiin takautuvasti osa sähkölaskuista kuluttajille takaisin. Kertakorvaus tulisi kotitalouksille. Yritysten osalta keskustelua käydään vielä hallituksen sisällä.
– Se toimisi niin, että sähköyhtiöt kompensoisivat osan hinnasta kuluttajille takaisin, ja valtio kompensoisi yhtiöille vastaavasti tämän summan. Tämä olisi mahdollista tehdä aika pikaisellakin aikataululla.
Marras-joulukuun sähkölaskuista on siis tarkoitus maksaa kuluttajille osuuksia takaisin. Marin ei osaa vielä sanoa, kuinka suuri korvausprosentti, hintakatto tai omavastuuosuus tulisi olemaan. Hallitus käy myöhemmin tällä viikolla keskusteluja siitä, minkä suuruisesta tuesta on kyse.
– Selvää on se, että sellaiseen ideaalimalliin emme tässä pysty, joka kohdentuisi täysin oikein vain tarvitseville, ja joka ei millään tavalla aiheuttaisi lieveilmiöitä.
Joustoa laskujen maksuun
Toisena elementtinä sähkötukitoimissa olisi, että kuluttajille ja yrityksille olisi mahdollista antaa joustoa sähkölaskujen maksamisessa. Tässä valtio tulisi takaamaan laskuja niin, että niiden maksamista esimerkiksi jaksotettaisiin tulevaisuuteen siten, että kerralla ei tulisi suuria laskuja maksettavaksi.
– Kolmantena kokonaisuutena olisi tällainen kattohintamalli, joka vaatii pidempää valmistelua, Marin kertoo.
Kattohintamalli on Marinin mukaan tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn tammi- ja helmikuun aikana. Marinin mukaan aikatauluun vaikuttaa myös se, kuinka nopeasti energiayhtiöt pystyvät viemään mallin tietojärjestelmiinsä.
Hän kertoo, että paljon avoimia kysymyksiä on vielä olemassa, mutta jo päätetyt ratkaisut tulevat nyt voimaan.
Jussi Saramo (vas.) kertoo medialle, että oppositio pääsi vasta nyt tutustumaan hallituksen pohjaesitykseen.
– Minusta tuolla oli oikein hyvää keskustelua. Minulla on vahva luotto siihen, että me saadaan lopulta hyvä järjestelmä, jota myös oppositio voisi tukea. Liian myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Saramo kommentoi kokousta.
Valtiolle jopa miljardiluokan hintalappu
Hintalappu valtiolle tulee Marinin mukaan olemaan sadoista miljoonista ylöspäin, jopa miljardiluokkaan.
– Olemme tänään käyneet läpi myös tulopuolta, mistä vastaavasti saamme valtiolle tuloja tämän windfall -veron kautta, Marin sanoo.
Valtio toimisi hänen mukaansa rahan "välietappina", jolloin se verottaisi suuria voittoja tahkoavilta energiayhtiöiltä ja välittäisi tuottoja kuluttajille, jotka kärsivät sähkönhinnan noususta.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää