Sähköjä poikki ja puita nurin – pahimmat puhurit pakenevat Lappiin

0:57
Mikkelissä puita kaatava puhuri ja rankkasade, Kauhavalla pihat tulvivat – tältä eilen näytti Suomessa.

Lauantaina voimakkaat tuulenpuuskat kaatoivat puita muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savon seudulla. Sunnuntain vastaisen yönä kaatuneita puita nosteltiin myös Meri-Lapissa. 

Tuulien aiheuttamat vahingot työllistivät pelastuslaitoksia. Pelkästään Pohjois-Karjalan alueella on ollut päivystävän palomestarin Jani Nevalaisen mukaan myrskytuuliin liittyviä pelastustehtäviä yli 100.

– Pääosin tehtävät liittyvät puiden raivaamiseen, mutta myös joitain tuulen aiheuttamia omaisuusvahinkoja on sattunut, Nevalainen kertoo.

Sähkölinjoille kaatuneet puut aiheuttivat paikallisesti mittaavia vahinkoja ja sähkökatkoksia, joita on korjailtu lauantain ja sunnuntaina aikana. Sunnuntaina iltapäivällä sähöt olivat poikki noin tuhannessa kotitaloudessa esimerkiksi Porin seudulla, Savossa sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalassa.

Tuulenpuuskat väistyneet Lappiin 

Forecan päivystävän meteorologin Ilkka Alangon mukaan voimakkaat tuulet ovat nyt väistyneet Itä-Suomesta Lappiin. 

– Lapissa tuulee puuskissa voimakkaasti lännen ja pohjoisen välillä, Alanko kertoo. 

Esimerkiksi Kuusamossa, Sallassa ja Kemijärvellä lounaistuuli voi puhaltaa puuskissa jopa 15 metriä sekunnissa, Ilmatieteenlaitos varoittaa. 

Lapin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Juha Ronkaisen mukaan tuulenpuuskat aiheuttivat tehtäviä Meri-Lapissa lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. 

– Kemi-Tornio alueella on ollut yön aikana 11 puiden kaatumisiin liittyvää tehtävää, Ronkainen laskee. 

Meteorologi Alangon mukaan tuulet heikkenevät myös Lapissa iltaa kohden selvästi. 

Tuulet väistyvät, ukkoskuurot saapuvat 

Korkeapaine työntyy maanantaina lännestä ja tuulet heikkenevät entisestään.

Voimakkaiden tuulten väistyessä etelärannikolle kehittyy maanantaina ukkoskuuroja. 

– Ukkoskuurot menevät pääkaupunkiseudun yli lännestä itään, Alanko tarkentaa. 

Ukkoskuuroja on odotettavissa Suomen etelärannikolla iltapäivällä. Helteinen ilmamassa väistyy alkuviikoksi, mutta lämpimimpiin keleihin on mahdollisuus torstaista eteenpäin. 

– Torstaina Lounas-Suomessa on mahdollisuus hellelukemiin. Perjantaina sen sijaan on hellettä Etelä-Suomessa ja sisämaassa yleisesti, Alanko kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja