Sadealue vihmoo tänään läpi lähes koko maan – ensi viikko tietää kylmää kyytiä, etelässäkin päästään enää niukasti plussan puolelle: "Pudotus tulee vähän yllättäen"

Tänään on luvassa sateita lähes koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lounaasta maan länsiosaan levinnyt sadealue matkaa päivän aikana kohti pohjoista ja saapuu iltapäivällä Etelä-Lappiin.

Sää puolestaan poutaantuu maan länsiosassa iltapäivällä. Lämpötilat jäävät tänään muutaman asteen eilisiä lukemia alemmas. Etelä-Suomessa voidaan päästä 13 asteeseen, Lapissa 7 asteeseen.

–  Muualla maassa on lämpötila on siltä väliltä, kertoo päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.

Ensi viikolla luvassa epävakaista säätä

Sää viilenee selvästi ensi viikolla, jolloin osa suomalaisista viettää syyslomaa.

–  Vielä pari päivää on epävakaista ja lämpötiloissa pikkuisen laskeva trendi. Keskiviikosta eteenpäin virtaus kääntyy enemmän pohjoisen puolelle ja sitten alkaa viilentyä enemmän.

Esimerkiksi maanantaina ja tiistaina korkeimmat lämpötilat ovat 10 asteen tuntumassa.

–  Torstaina taas maan eteläosassa korkeimmat lämpötilat ovat noin seitsemän astetta ja pohjoisessa on korkeimmillaan pari plusastetta, Sinisalo kertoo.

Sinisalon mukaan sama kehitys jatkuu viikonloppua kohti mentäessä. Viikonloppuna maan eteläosassakin päästään enää muutamaan lämpöasteeseen.

–  Viime viikkoina sää on ollut tavanomaista lämpimämpää, joten siinä mielessä tulee ehkä vähän yllättäen tämä pudotus, Sinisalo pohtii.

Ensi viikosta on tulossa epävakainen, ja sateita on Sinisalon mukaan luvassa "siellä sun täällä".

–  Ei se kuitenkaan tarkoita, että jatkuvasti sataa kaikkialla. Aurinkoisia hetkiä tulee myös.

Lue myös:

    Uusimmat