Säärivamma pilasi Haukkalan MM-laskun

Jouni Pellinen, kuva: Freestylemaajoukkue
Jouni Pellinen, kuva: Freestylemaajoukkue
Julkaistu 02.03.2009 10:01(Päivitetty 02.03.2009 10:13)

Freestylen maailmanmestaruuskilpailut Japanin Inawashirossa saatiin virallisesti käyntiin maanantaina lasketulla skikrossilla. Suomalaiset Jouni Pellinen ja Juha Haukkala päätyivät sijoille 16 ja 17.

Maailmancupin osakilpailusta poiketen MM-kisoissa laskettiin karsinnat ja finaalit samana päivänä. Karsinnassa Haukkala säväytti laskemalla kolmanneksi vain 0,59 sekunnin erolla karsinnat voittaneeseen Itävallan Andreas Mattiin. Kolmanneksi laski kanadalainen Christopher Delbosco. Pellinen selvitti myös tiensä finaaleihin karsintojen 28. sijalla.

Finaaleissa suomalaisten urakan aloitti Haukkala viidennessä erässä. Haukkala oli erässään kolmantena, kunnes tuli hypyn alas oikealle jalalle, jonka sääressä hänellä on ollut ongelmia koko kisojen ajan. Paine sääreen oli liian kova ja Haukkala joutui keskeyttämään laskunsa. Lopputuloksissa hänen sijoituksekseen tuli 17. sija.

Pellinen selvitti oman eränsä vaivatta ja hyvän lähdön seurauksena laski voittoon. Puolivälierissä Pellisen lähtö ei onnistunut aivan yhtä hyvin ja hän jäi erässään kolmanneksi, mikä tarkoitti karsiutumista. Karsintojen sijoituksen perusteella Pellinen jäi lopputuloksissa 16. sijalle.

- Totaalinen jäätyminen siinä toisessa lähdössä. Ensimmäinen kierros oli hyvää laskemista, mutta toisessa huono lähtö pilasi koko laskun. Kovasti yritin päästä lopussa ohi, mutta ei riittänyt. Kaiken lisäksi yritin ohitusta väärää kautta, vaikka olin ennen laskua miettinyt, että juuri toista kautta pitää yrittää ohittaa, Pellinen kertasi laskuaan.

Skikrossijoukkueen valmentaja Heikki Kervinen oli hieman pettynyt kilpailun jälkeen päivän saldoon.

- Oishan tästä enemmän odottanut, varsinkin kun Juha veti karsinnat niin hyvin. Jouni pystyy hyvällä peruslaskulla selvittämään tiensä finaaleihin, mutta tänään se ei riittänyt tämän pidemmälle. Jounin ensimmäinen erä oli kyllä viisasta laskemista ja lähtö oli todella hyvä, Kervinen totesi.

- Pilkahdusta on ollut, että homma toimii, mutta myös muilla on samat tarkoitusperät tässä touhussa. Toivotaan, että Juhan sääressä ei ole mitään vakavampaa ja kun Jouni saa lisää kokemusta, niin tulemme laskemaan erittäin lujaa, Kervinen summasi.

Kilpailun voiton vei karsintoja hallinnut itävaltalainen Andreas Matt. Kaksoisvoiton Itävallalle varmisti Thomas Zangerl ja kolmanneksi laski Kanadan Davey Barr. Finaalin neljännelle tilalle jätettiin kanadalainen Christopher Delbosco.

Naisten kisan voiton vei Kanadan Ashleigh McIvor ennen toiseksi laskenutta Itävallan Karin Huttarya. Pronssia kilpailussa vei Meryl Boulangeat.

Kooste kilpailusta MTV3 MAX -kanavalla maananantaina klo 18.30-19.00.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit