Saaristolaismökki pelastui ajan hampaalta

Ensin tontille rakennettiin 1920-luvulla pieni punainen mökki eli tupa takalla ja makuualkovi akkunalla. Sauna rakennutettiin rantaan syntymäpäivälähjaksi saaren omistajalle vuonna 1948. Vuonna 1964 tontille rakennettiin matala, kolmen makuuhuoneen talo sitä kiertävine verantoineen. Saaripaikan kolmihenkinen omistajaperhe vietti kesänsä uusimmassa talossa siitä lähtien, kun isovanhemmat eivät enää jaksaneet veneillä saareen.

Kun perheen tytär perusti oman perheen, menivät mökkikuviotkin uusiksi. 90-vuotias punainen mökki kunnostettiin kuusihenkisen perheen majapaikaksi. Punainen mökki oli ollut viime vuosina vähäisellä käytöllä. Siellä oli kyllä vietetty iloisia rapujuhlia ja majoitettu vieraita mutta myös säilytetty päämökistä poistettuja vanhoja kodinkoneita.

Ensimmäiseksi suurperhe tyhjensi mökin turhasta tavarasta. Seuraavaksi isäntä korjasi vuotavan katon ja emäntä viritti makuualkoviin sängyt. Kerrossänky ja vuodesohva tarjoavat yöpaikat neljälle. Kaksi vanhinta tyttöä pääsi nukkumaan merimaisemiin lasikuistille. Mökin sisustus sai pysyä alkuperäisenä. Harmaa tapetti palvelee nyt yhtä hyvin kuin 40-luvullakin.

Mökissä voi muistella suvun tarinoita saaren tapahtumista ja kuiskailla viinan keittelyistä, sotakarkureiden piiloista ja asekätköistä. Tarinat on arkistoitu saaripaikan omistajarouvan muistiin ja sieltä ne siirtyvät tarinoina jälkipolville. Rouvan mukaan mökki on kokenut jo monet kylmät ja sateiset juhannukset, joista yhdestä se kantaa vieläkin arpea seinässään. Eräänä 60-luvun juhannuksena kylmää mökkiä lämmitettiin oikein urakalla kunnes juhannuspäivänä talosta tuprusi savua takan ja seinän välistä. Takaseinään iskettiin kirveellä reikä ja huomattiin, että liekit loimusivat rakenteissa valtoimenaan. Ihmeellisesti sana kulki saarinaapureille ja väkeä oli nopeasti paikalla.

– Seisoimme jonossa ja ämpärit kulkivat rantaan, jossa ne täytettiin vedellä ja sitten takaisin kädestä käteen mökille. Niin saimme tulen taltutetuksi ja mökki selvisi vähin vaurioin, kertoo mökin omistaja hurjasta lapsuuden juhannuksestaan.

Rapujuhlatkin alkoivat elävien rapujen ihmettelemisellä, ei pakasterapupakettien avaamisella.

– Rapujuhlissa ei ollut tietoakaan turkkilaisista pakasteravuista, ei! Faarilla oli laatikollinen eläviä rapuja, joita me "kiusasimme" ja kuuntelimme sitä kivaa rapinaa laatikossa. Rapujen keitto oli oma seremoniansa. Tärkeää oli, että vesi varmasti kiehui. Jaksoimme aina ihmetellä, miten mustat oliot muuttuivat kauniin punaisiksi. Siinähän sitten kului ilta saunoen ja syöden, miehet ottivat snapseja ja joskus innostuivat laulamaan.

Punaisen mökin nuori isäntä aikoo seuraavaksi kunnostaa sen takan ja savupiipun. Itse nisupullasta kuivatetut korput ja takkatulen loimussa keitetty pannukaffi kruunaisi rouvan muisteluhetket.

– Kerran mummo avasi lattian kellariluukun ja kurkotti ottamaan sieltä jotain. Me veljeni kanssa vain vilkaisimme toisiamme ja kuin jonkun käskystä työnsimme mummelin talon alle! Ei hän sinne kokonaan pudonnut, kunhan vähän horjahti. Mutta vihainen hän oli kuin ampiainen ja sanoi, että saattepa vielä nähdä! Eikä kestänyt kauaakaan, kun salama iski pihan kallioon ja halkaisi sen. Olimme sen jälkeen hyvin, hyvin hiljaa.

Aina välillä omistajapariskunnan mielessä käy koko saaripaikan myynti. Pariskunta ei jaksaisi pitää paikkaa kunnossa eikä jälkipolven suurperhekään käy siellä kovin usein. Mutta miten sitä saattaisi myydä oman lapsuutensa, sukunsa tarinat ja takkatulen lämmön?

Teksti ja kuvat: Henna Kekki

(MTV3)