USA 2005. Ohjaus: Gore Verbinski. Käsikirjoitus: Steve Conrad. Tuotanto: Todd Black, Jason Blumenthal, Steve Tisch. Kuvaus: Phedon Papamichael. Leikkaus: Craig Wood. Musiikki: Hans Zimmer. Pääosissa: Nicolas Cage, Michael Caine, Hope Davis, Gemmenne de la Peña, Nicholas Hoult, Michael Rispoli, Gil Bellows. Kesto: 94 min.
Dave Spritzillä (Nicolas Cage) ei mene hyvin. Itse asiassa hänellä ei voisi mennä huonommin: avioliitto on karilla, lapset vieraantuneita, oma isä-suhde ulalla ja itsetunto aallonpohjassa. Dave on chicagolainen säämies, joka on tottunut saamaan niskaansa yhtä sun toista. Nimittäin burritoja, limutölkkejä ja muuta roskaruokaa. Ohiajavista autoista lentävät ruuantähteet osuvat hämmästyttävällä prosentilla onnettoman miehen niskaan. Merkki alennustilasta? Ehdottomasti.
Gore Verbinskin Säämies on yllättävän onnistunut draama omanarvontunnon kysymyksien kanssa kamppailevasta miehestä, joka ei tunnu millään saavan oikeaa otetta elämästä. Yllättävä siksi, ettei elokuvan alku lupaa ihmeitä. Ensi vaikutelman perusteella alkamassa näyttää olevan jälleen yksi ”maailma murjoo Nicolas Cagea” -tragikomedia. Jos elokuvalle malttaa antaa aikaa, saa havaita, ettei Verbinskin elokuva tyydy sittenkään helppoihin ratkaisuihin. Säämies seuraa päähenkilönsä tilannetta reilun kappaleen matkaa. Kaikesta surkuhupaisuudestaan huolimatta Dave-reppanan arki maistuu todelta.
Säämies on elokuva kaikille huonosta itsetunnosta tai suorittamispaineista kärsiville. Daven isä, Robert (Michael Caine), on tahtomattaan asettanut pojalleen mahdottoman esimerkin: hän on menestynyt, Pulitzer-palkittu kirjailija, ja mikä pahinta – hyvä isä. Robertin silmissä Dave on aina ollut, jos nyt ei suorastaan pettymys, niin ainakin kummajainen. TV-persoona, joka ennustaa säätä olematta edes meteorologi. Kanssakäyminen yskähtelee myös seuraavan sukupolven kanssa. Omat lapset, pullukka esiteini Shelly (Gemmenne de Peña) ja hairahteleva miehenalku Mike (Nicholas Hoult) suhtautuvat yli-yritteliääseen isäänsä ufon luontevuudella.
Tämän roolin Nicolas Cage osaa. Cagen päänriiputus ja laahaava aksentti ovat tuttuja jo ennestään, mikä ei merkitse sitä, etteikö miehestä löytyisi panoksia depressionsa syvempäänkin ymmärrykseen. Hienoon suoritukseen yltää myös veteraanitähti Michael Caine Daven isänä. Caine onnistuu olemaan yhtä aikaa ärsyttävä ja rakastettava; hienostunut snobi, jonka viileän ihmettelevän ulkokuoren alta paljastuu yksi jos toinenkin osuva huomio pojan perheestä.
Verbinskin elokuva on kuvaus miehestä, joka ei tunnu onnistuvan yhtään missään. Epäonnistumisen fiilis saa ammatillisen läpimurronkin vaikuttamaan mitättömältä, sillä ilman tunnetta menestyksestä ei voi olla iloa. Säämiestä ei voi juurikaan kutsua hilpeäksi elokuvaksi, mikä saattaa olla omiaan verottamaan katsojia. Vaikka Dave Spritzin elämä ei anna aihetta samanlaiseen ilonpitoon kuin Gore Verbinskin elokuvat yleensä, ei Säämiehelle kannata nyrpistää nenäänsä. Elokuvan kohtaamisissa on surkuhupaisaa tenhoa, ja kyllä se aurinkokin lopulta paistaa. Tavallaan.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Nordisk Film Theatrical Distribution