Mainos

Sää lämpenee päivä päivältä – pääsiäisenä Suomessa voi olla yhtä kuumaa kuin Espanjassa

2:50
MTV Uutiset Livessä ennustettiin säätä.

Pääsiäistä vietetään uusimpien sääennusteiden mukaan kesäisessä säässä: lämpötila voi nousta jopa 20 asteeseen.

MTV uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että käynnissä on pitkäkestoinen korkeapaine, joka saattaa sinnitellä pääsiäisen yli.

– Joka päivä mennään vähän ylöspäin lämpötiloissa, eli ensi viikon puolivälissä alkaa olla 10–15 astetta lämmintä.

Mäntykankaan mukaan on mahdollista, että etelästä työntyy ensi viikolla Suomeen hyvin lämmintä ilmaa.

– Ennusteiden loppupäässä on 20 asteen lämpötiloja Etelä- ja Keski-Suomessa.

Jos ennusteet toteutuvat, Suomi on pääsiäisenä yksi Euroopan lämpimimpiä maita.

– Lännessä ja etelässä ennusteet näyttävät epävakaisilta, joten olemme pääsiäisenä samoissa lukemissa kuin esimerkiksi Espanja.

Vaalipäivän säästä puolestaan povataan kuivaa ja poutaista. Maan kesivaiheilla on aurinkoista ja pohjoisessa hieman pilvisempää. Lämpötilat ovat noin 5–10 asteessa.

– Säätä ei voi käyttää tekosyynä sille, ettei käynyt äänestämässä, Mäntykannas toteaa.

 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja