Koululaisilta ei voi kieltää huivin käyttöä, Ruotsin opetusviranomaiset linjaavat. He vetoavat Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja siinä määriteltyyn uskonnon- ja ilmaisunvapauteen. Kielto sotii myös Ruotsin syrjintälainsäädäntöä vastaan.
– Perustavanlaatuisten vapauksien ja oikeuksien rajoittaminen on mahdollista lainsäädännön kautta, ja valtiopäivillä on valta tehdä tämä. Mistään sellaisesta lainsäädännöstä ei kuitenkaan ole päätetty, opetusneuvos Emelie Högberg sanoo uutistoimisto TT:lle.
Huivikiellosta on keskusteltu joka kymmenennessä ruotsalaiskunnassa vuonna 2018 pidettyjen vaalien jälkeen. Ruotsidemokraatit ovat olleet aloitteen takana kaikissa paitsi yhdessä kunnassa, jossa keskustelun avasi maltillinen kokoomus.
Ehdotus on hylätty lähes kaikissa kunnissa, joissa huivikieltoa on käsitelty.
Skurupissa Skånessa päädyttiin kiellon kannalle viime joulukuussa. Kunnanvaltuusto päätti silloin kieltää huivin käytön niin oppilailta kuin kouluhenkilökunnalta.
Rehtori pitää huivikieltoa merkityksettömänä
Skurupin kunnan suurimman koulun rehtorin Mattias Liedholmin mukaan huivikielto on merkityksetön eikä sitä tulla toteuttamaan.
Kielto on Liedholmin mukaan vaikuttanut päinvastoin kuin aloitteentekijät olivat toivoneet. Entistä useampi koulutyttö käyttää nyt huivia.
Liedholmin koulussa huivia käytti aiemmin viisi koulun työntekijää ja viitisen oppilasta.
– Nyt huivia käyttäviä oppilaita on kaksikymmentä. Osuus nousi kiellon jälkeen 400 prosentilla. Tulkitsen asian niin, että tytöt ovat ylpeitä itsestään ja kulttuuristaan ja päättävät itsestään ja omasta kehostaan. Minulla ei ole siihen sanomista, Liedholm sanoo TT:lle.
