Ruotsissa koronatestin saa kotiin – näin kotitestin ottaminen käy!

Huikeaa edistystä! Ruotsissa koronatestin voi tehdä itse kotona – näin se onnistuu 1:21
Ruotsissa koronatestin voi tehdä omatoimisesti vaikka autossa, testin tilaus hoituu verkon kautta. Testi ei maksa mitään ja tuloksen saa kahden vuorokauden sisällä testin jättämisestä. Katso lisää videolta!

Kolme vanupuikkoa, pieni sylkykuppi ja tilkka keittosuolaliuosta koeputkilossa. Siinä kaikki mitä Ruotsissa tarvitaan koronaviruksen (covid-19) kotitestiin.

Ruotsissa flunssaoireinen voi tilata covid-19 testin määrättyihin apteekkeihin terveydenhoidon omahoitosivustolta pankkitunnuksilla. Ohjeet ajanvaraukseen ovat selkeät ja tilaaminen helppoa. Maksuttoman testipaketin pääsee noutamaan apteekista jo samana päivänä.

Ilmainen covid-19 kotitesti myönnetään henkilölle, joka on potenut vilustumisoireita tai kärsinyt vatsaoireista vähintään kahden vuorokauden ajan.

Oireiden tulisi kuitenkin olla niin lievät, että henkilö voi palata työhönsä, jos testi osoittautuu negatiiviseksi. Kotitestin saa tilata myös oireeton henkilö, jonka epäillään kuuluvan tartuntaketjuun.  

Testattava ei kuitenkaan itse voi hakea eikä palauttaa testiään vaan tähän on valtuutettava oireeton henkilö. Tarpeen vaatiessa testi voidaan toimittaa myös kotiovelle. Testin tulokset on nähtävissä omahoitosivulla 24-48 tunnin sisällä.

Ruotsin koronavirustestien määrä nousi huomattavasti muutama kuukausi sitten, kun valtio otti vastuun testien kustannuksista ja testauksen organisoimisesta.

Parhaina viikkoina Ruotsissa on tehty noin 80 000 testiä. Se on väkilukuun suhteutettuna noin nelinkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Ruotsin koronavirus tartuntojen määrä lähti huomattavaan laskuun heinäkuun aikana. Yhtenä tärkeänä osasyynä pidetään juuri suurta testauksen määrää, kun virustartunnat paljastuvat nyt nopeammin.

Ruotsissa koronatestin voi tehdä omatoimisesti vaikka autossa, testin tilaus hoituu verkon kautta. Testi ei maksa mitään ja tuloksen saa kahden vuorokauden sisällä testin jättämisestä. Katso lisää videolta!

Lue myös:

    Uusimmat