Ruotsin oikeistopuolueet ottavat loppukiriä

Julkaistu 14.09.2006 07:18(Päivitetty 15.09.2006 09:04)

Porvarillisen rintaman puolueista kannatustaan on lisäänyt erityisesti kristillisdemokraatit.

Ruotsin porvarilliset puolueet ovat ottamassa pienoista loppukiriä ennen sunnuntain valtiopäivävaaleja. Tänään julkaistun kyselyn mukaan porvarillinen allianssi johtaa nykyistä sosiaalidemokraattien johtamaa hallitusrintamaa numeroin 49,2-46,5.

Tutkimuslaitos Synovate Temo muistuttaa kuitenkin, että 2,7 prosenttiyksikön ero kannatuksessa ei ole tilastollisesti merkittävä. Edellisessä mittauksessa kannatus jakautui luvuin 48,2-46,9, kertoo Dagens Nyheter.

Porvarillisen rintaman puolueista kannatustaan on lisännyt erityisesti kristillisdemokraatit, ja myös tietovuotoskandaalista kärsineen kansanpuolueen alamäki on pysähtynyt.

Kyselyyn, joka tehtiin 7.-12. syyskuuta, vastasi 1269 ruotsalaista.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat