Ruotsin maajoukkueikoni mukana kiivaassa yhteenotossa – "Koske minuun vielä v***u kerran"

Ruotsin jalkapallomaajoukkueessa uransa EM-kisoihin päättänyt Andreas Granqvist oli sunnuntaina mukana baarin ulkopuolella sattuneessa rajussa yhteenotossa.

Ruotsin kapteenina viime vuodet toiminut ja nykyään Helsingborgs IF:n urheilupomona toimiva Granqvist pyysi tapahtunutta anteeksi seuransa sivuilla.

– Haluan pyytää kaikilta anteeksi. Asetin itseni tilanteeseen, johon minun ei olisi pitänyt joutua. Minulla oli kovaääninen keskustelu tuntemani henkilön kanssa. Asia eteni liian pitkälle, sillä yksi seurueestani joutui yhteenottoon järjestyksenvalvojan kanssa. Sellaista ei saisi tapahtua, Granqvist sanoi. 

Julkisuuteen levisi video, jolla näkyy voimakasta tönimistä. Granqvist kaatui maahan ja noustuaan kahden ihmisen piti pitää hänestä kiinni.

– Koske minuun vielä v***u kerran, Granqvist sanoi Kvällspostenin mukaan.

Helsingborgsin seurajohtaja Joel Sanborg kommentoi myös tapahtunutta.

– Tämä on valitettavaa, että tällaista on tapahtunut. Se ei ole linjassa seuran arvojen kanssa. Andreas on ollut aamulla yhteydessä seuraan, ilmoittanut tapahtuneesta ja pyytänyt anteeksi, Sanborg totesi.

36-vuotias Granqvist muistetaan erityisesti vuoden 2018 MM-kisoista, joissa hän iski kaksi maalia ja johdatti Ruotsin lopulta kahdeksan parhaan joukkoon.

Seuratasolla Granqvist pelasi Ruotsin lisäksi Venäjällä, Italiassa, Englannissa sekä Hollannissa, jossa hänen joukkuetoverinaan toimi yhden kauden ajan Huuhkajien kapteeni Tim Sparv.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja