Ruotsi keskeyttää Modernan koronarokotteen antamisen nuorille – THL:n Nohynek MTV Uutisille: Suomi tiedottaa asiasta toivottavasti torstaina

MTV uutisten kysely: Näin kansa suojautuu nyt koronalta – yli puolet välttelee edelleen yhtä tekemistä 2:03
Katso myös video: Näin kansa suojautuu nyt koronalta – yli puolet välttelee edelleen yhtä tekemistä

Ruotsissa keskeytetään Modernan koronarokotteiden käyttö vuonna 1991 ja sen jälkeen syntyneillä, kertoo Ruotsin kansanterveysvirasto.

Syynä ovat merkit sydänlihaksen tai sydänpussin tulehduksen suuremmasta riskistä rokotteen sivuvaikutuksena. Riski on viraston mukaan kuitenkin hyvin pieni.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo MTV Uutisille tekstiviestitse, että Suomi tiedottaa asiasta toivottavasti torstaina. Hän ei pystynyt kommentoimaan tiedotteen sisältöä. Suomessa Modernan rokotetta annetaan tällä hetkellä 12 vuotta täyttäneille. 

Uusien alustavien analyysien perusteella yhteys on erityisen selvä Modernan rokotteen kohdalla, etenkin toisen rokoteannoksen jälkeen, kertoo Ruotsin kansanterveysvirasto tiedotteessaan.

Riskin kasvu on nähtävissä neljän viikon kuluessa rokotuksesta, lähinnä kahden ensimmäisen viikon aikana.

–  Modernan rokotteen ensimmäisen tai toisen annoksen vastikään saaneen ei tarvitse olla huolissaan, sillä riski on hyvin pieni. On kuitenkin hyvä tietää, minkä oireiden suhteen on syytä olla valppaana, sanoo Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell tiedotteessa.

Sydänlihaksen ja sydänpussin tulehdukset häviävät yleensä itsestään, mutta lääkärin on arvioitava oireet, tiedotteessa kerrotaan. Tulehdukset ovat yleisimpiä nuorten miesten keskuudessa ja esimerkiksi virusinfektioiden, kuten koronaviruksen, yhteydessä.

Vuonna 1991 ja myöhemmin syntyneille suositellaan Modernan rokotteen sijaan Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta.

Päätös on voimassa joulukuun alkuun asti.

Juttua päivitetty Nohynekin kommentilla 6.10.2021 klo 16:06.

Lue myös:

    Uusimmat