Runsas rehusato voi jäädä pelloille

Säilörehusadot eri puolilla maata ovat onnistuneet erinomaisesti. Rehua on saatavilla niin paljon, että osa siitä saattaa jäädä jopa pelloilta korjaamatta.

Kasviviljelyvastaava Sirkku Koskela Keskipohjanmaan ProAgriasta sanoo, että suuri rehumäärä johtuu lämpimistä ilmoista ja hyvistä kasvuolosuhteista.

– Oli aikainen kevät ja ensimmäinen sato oli jo runsas. Myös toiselle sadolle tuli vettä hyvin.

Rehun suuri määrä tuntuu monesta yllättävältä, koska viime vuodet ensimmäinen sato on ollut heikompi kuivuuden vuoksi.

– Tuntuu, että kaikilla on vähän ylimääräistä rehua, eli voi olla että osa jää käyttämättä.

Etelämpänä Euroopassa ensimmäinen rehusato jäi tänä vuonna vähäiseksi kuivuuden takia. Esimerkiksi Ranskassa maanviljelijöillä oli huutava pula rehusta. Koskelan mukaan rehunvienti ulkomaille ei kuitenkaan kannatta. Rehu jääkin viljelijöille varastoon.

– Nyt voisi periaatteessa tulla hyvä kolmas satokin, mutta se jää varmaan monelta korjaamatta. Ei sitä riesaksikaan yritetä ottaa.

Koskelan mukaan hyvin ja ilmatiiviisti säilötty rehu voi säilyä jopa ensi kesän yli.

Lue myös:

    Uusimmat