Ronnie O'Sullivan kärsi sokkitappion hurjassa trillerissä – ottelun jälkeisissä kommenteissa yllättävä sävy: "Snooker-jumalat tekivät oikein"

Puolustava maailmanmestari Ronnie O'Sullivan kärsi yllätystappion snookerin MM-kilpailuiden toisella kierroksella. O'Sullivan hävisi perjantaina päätökseen pelatun ottelun Anthony McGillille ratkaisuerässä lukemin 13–12.

Äärimmäisen tiukaksi muodostunut ottelu huipentui ratkaisevassa 25. erässä McGillin 85 pisteen lyöntisarjaan. Viime vuonna katkeran välierätappion Kyren Wilsonille kokenut McGill kohtaa kolmannella kierroksella Stuart Binghamin tai Jamie Jonesin.

Ottelun alku oli O'Sullivanin näytöstä. Hallitseva maailmanmestari jyräsi jo 4–1-johtoon, kun McGill heräsi. Skotti voitti seitsemän erää perätysten ja eteni lopulta jo ratkaisevan tuntuiseen 10–5-johtoon.

Sisuuntunut O'Sullivan ei kuitenkaan luovuttanut. Seuraavat kuusi erää kääntyivät mestarille, mutta ottelussa oli jäljellä vielä yksi käänne. O'Sullivanilla oli katkaisun paikka tilanteessa 12–11, mutta kylmäpäisestä pelannut McGill päätti toisin. 136 ja 85 pistettä tuoneet lyöntisarjat toivat makean voiton.

– Pelasin todella hyvin aamulla, ja Ronnie pelasi kuin Ronnie illalla, enkä pystynyt vastaamaan. Onnistuin kuitenkin pysäyttämään hänet, McGill kommentoi huimaa otatusta BBC:lle.

– Tämä oli yksi parhaista voitoistani. On loistava saavutus voittaa Ronnie, mutta haluan jatkaa ja voittaa myös seuraavan ottelun.

O'Sullivan osoitti mainiota urheiluhenkeä ottelun jälkeen. Englantilainen palasi kommenteissaan McGillin dramaattiseen välierätappioon viime vuodelta.

– Hänellä oli epäonnea, kun hän hävisi välierän viime vuonna. Jos olisin hävinnyt kenelle tahansa toiselle, olisin hieman katkera, mutta snooker-jumalat tekivät oikein tänään. Minun pitää nyt nuolla haavojani ja palata jälleen takaisin.


Lue myös:

    Uusimmat