Romuautojen kierrätys toimii huonosti

Suomessa seitsemän romuautoa kymmenestä päätyy yhä muualle kuin ympäristöluvan hankkineisiin kierrätyspisteisiin.

Suomessa vuosi sitten käyttöön otettu EU-lainsäädännön mukainen romuautojen kierrätysjärjestelmä toimii heikosti. Valtaosa, seitsemän romuautoa kymmenestä, päätyy MTV:n uutisten mukaan edelleen muualle kuin ympäristöluvan hankkineisiin kierrätyspisteisiin.

Syynä romuautojen vähäiseen kierrätyshalukkuuteen on muun muassa se, että kierrätyspisteiden ulkopuolella romuautoista ollaan valmiita jopa maksamaan. Metallin korkea hinta maailmanmarkkinoilla on saanut villit toimijat liikkeelle, sillä romuautosta voi ottaa talteen paitsi rautaa ja terästä, myös alumiinia ja kuparia.

Romuautojen valuminen muille markkinoille harmittaa kierrätysyrittäjiä, sillä ympäristöluvan edellyttämät investoinnit ovat vaatineet kymmeniä tuhansia euroja. Säännökset edellyttävät, että romuautojen nesteiden ja öljyn poiston on tapahduttava katetussa tilassa ja autot on säilytettävä päällystetyllä kentällä. Jo yhdenkin auton käsittely vaatii ympäristöluvan.

Nyt autojen kierrätysyrittäjät vaativatkin liikenneministeriötä muuttamaan rekisteröintiasetusta siten, että auton saa pois rekisteristä vain romutustodistuksella. Muutos karsisi villit yrittäjät alalta.

Autojen kierrätysalan viralliset toimijat sekä liikenne- ja ympäristömisteriö pohtivat ensi viikolla, miten autojen kierrätystä voitaisiin tehostaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat