Romanttinen makuuhuone houkuttelee

Iltojen piteneminen on kelpo veruke viettää enemmän aikaa kaksistaan kotona – vaikkapa kääriytymällä romanttisesti vällyjen alle. Erilaisilla lakana- ja tekstiilivalinnoilla sängystä saa loihdittua aistikkaan lemmenpesän tai kotoisan köllöttelykeitaan.

Talven lähestymisestä voi tehdä mitä ihanimman tekosyyn, jonka varjolla voi viritellä makuuhuoneeseen romanttista tunnelmaa. Sängyn uudella ilmeellä voi hemmotella niin viikonlopuksi saapuvaa kaukorakasta kuin vakituista asuinkumppaniakin.

Jokainen voi olla romanttinen, vaikka röyhelöt, pitsit ja kukkakuviot eivät niin viehättäisikään. Tunnelmaa voi ammentaa esimerkiksi pohjoisesta luonnosta, tuhannen ja yhden yön tarinoista tai japanilaisesta sisustuksesta. Esimerkiksi Finlaysonin kaunis Kioto-pussilakanasetti viehättää tyylitietoisen silmää ja antaa ensiapua kaukomatkaa kaipaaville pareille.

”Tervetuloa kotihotelliin, rakas”

Hotelliloma on romanttisten viikonloppujen klassikko. Kotisänkyynkin saa linjakasta hotellitunnelmaa vaihtamalla peitteet ja tyynyt uusiin ja muhkeisiin. Esimerkiksi Familon-perhepeitteen alle mahtuu sujuvasti kaksi loikoilijaa. Puolitoista metriä leveä peite ei lopu kesken, vaikka kumppani olisikin pahimman lajin peittorohmu.

Pienet valkoiset frotee-aamutossut sängyn vieressä saavat unohtamaan, että hotellin sijasta onkin kotona. Jos haluaa perinteisille, valkoisille aamutossuille astetta miehekkäämmän vaihtoehdon, voi valita Finlaysonin raidalliset Ruoko-tossut.

Mielikuvitusmatka Englannin ja Ranskan maaseudulle

Hobby Hallin Pioni Cindy -päiväpeite tihkuu vanhan ajan romantiikkaa. Jos vaaleanpunaiset ruusut eivät sytytä, voi valita Pioni Alissa -päiväpeiton, jonka sinisävyiset ruudut tuovat mieleen englantilaisen maaseudun idyllin. Linumin syksyn mallistosta löytyy neulepintaisia torkkupeittoja, jotka sopivat kauniisti country-henkiseen sisustukseen.

Maalaisromantiikkaa täydentävät Hobby Hallin pyöreät, virkatut Pioni Tilda -sisustustyynyt, jotka ovat kuin suoraan mummon kammarista. Hobby Hallin valikoimista löytyy myös valkoinen pukeutumissermi, jonka takaa voi viekoittelevasti pujahtaa lakanoiden väliin.

Tulipunaista intohimoa muotikuoseissa

Jos hempeily ja heinäntuoksuinen maalaisromantiikka saavat voimaan pahoin, voi valita intohimoisemman linjan. Luhdan Inkivääri-sarjan pussilakanat ja samettiset sisustyynyt kylpevät polttavissa punaisen sävyissä. Harmaa ja hillitty Tuuli-päiväpeite sopii intensiivisen Inkivääri-sarjan pariksi. Yhteisille päiväunille voi ottaa lämmittäjäksi Pyry-torkkupeiton, jota on saatavana punaisena, liilana ja turkoosina.

Haluatko yllättää rakkaasi pienellä lahjalla? Finlaysonin Kätkö-sänkylaukku on kätevä uutuus, jonne voi piilottaa jopa sormusrasian.

Kukin on romanttinen tavallaan

Romantiikan keskelläkään ei pidä unohtaa huumoria ja lapsenmielisyyttä. Finlaysonin Iltamuumi-pussilakanasetti on omiaan nostamaan hymyn myös kahden aikuisen huulille.

Sisustajan kannattaa muistaa, että romantiikan taika piilee henkilökohtaisuudessa. Ei ole väliä sillä, valitseeko lakanoihinsa ruusuja, muumeja tai geometrisiä kuvioita. Romantiikka on taattu, jos sisustusratkaisuista näkyy, ketä niitä tehtäessä on ajateltu.

Teksti: Riina Mäentausta / Mediafocus

Kuvat: Hobby Hall, Finlayson, Linum, Luhta

Lue myös:

    Uusimmat