Robbie Williams MTV:lle X Factorissa kisaavasta Saara Aallosta: Hän voi voittaa

Possen vieraaksi saapuneen brittimuusikon mukaan X Factor -menestystä tärkeämpää nouseville laulajatähdille on pitkäjänteisyys ja periksiantamattomuus. 

Megatähti Robbie Williams oli avustamassa Sharon Osbournea tämän valitessa X Factor -ohjelmassa laulajia seuraavaan vaiheeseen. Osbournen ryhmässä taituroi myös Saara Aalto, ja suomalaistähti pääsi esiintymään myös Williamsille.

Hippilookissa Williamsille esiintynyt Aalto ei tuolloin varsinaisesti laulanut miestä kumoon. Take That -poikabändistä oman uransa aloittanut Williams valitteli, ettei hän saanut yhteyttä Aaltoon. 


MTV.fi haastatteli Williamsia tämän pikaisella vierailulla Suomessa ja miehen ajatukset koskien Aaltoa olivat hieman muuttuneet. Myös kilpailu kokonaisuutena herättää miehessä ristiriitaisia tunteita.

– Ei ole niinkään tärkeää voittaa kilpailussa. Se ei ratkaise voitatko, vaan se, mitä teen kilpailun jälkeen, Williams sanoo.

Mies myös korostaa, että kilpailun voittaminen ei välttämättä ole paras mahdollinen käänne laulajalle. Muun muassa One Direction -poikabändi jäi kilpailussa kolmanneksi, mutta on myynyt yli 46 miljoonaa levyä kilpailun jälkeen.

– Ja Saara Aalto, kyllä hän voi voittaa kilpailun, kuka tietää. Hänellä on uskomattoman massiivinen ääni ja hän on todella taitava laulaja. Pitää muistaa, että kyseessä ei ole pelkästään laulukilpailu, Williams pohtii MTV.fille.

Williams vieraili Possen suorassa lähetyksessä lauantaina 22.10. Katso miehen esitys kappaleesta Party Like a Russian:


Posse lauantaisin kello 19:30 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat