- Olen tehnyt kaikki suunnitelmat vain tähän päivään saakka. En tiedä, mitä tapahtuu, kun palaan Riosta, rytmisen voimistelun Ekaterina Volkova sanoi olympiadebyyttinsä jälkeen Brasiliassa.
Vantaalaisen Volkovan lause kuvastaa hyvin voimistelijan sitoutumista ja keskittymistä monen vuoden haaveen toteutumiseen. Volkova on harjoitellut tavallisen ihmisen työpäivän verran jo muutaman vuoden Mäkelänrinteen urheilulukiossa Helsingissä. Voimistelijan panostus kasvoi viime syksynä, kun hän muutti Lohjalle Kisakallion urheiluopistoon, ja harjoittelu tiivistyi yhä.
- Ei ollut helppo tie päästä tänne, paikan kevään karsinnoista hankkinut Volkova sanoi.
Riossa odotti palkinto: Suomen kaikkien aikojen paras rytmisen voimistelun olympiasijoitus. Kisan 21. sija heltisi 67,515 pisteellä.
- Tosi hyvä fiilis. Olemme tehneet Larisan (valmentana Gryadunova) kanssa niin paljon töitä, Volkova sanoi.
Gryadunova on valmentanut 19-vuotiasta Volkovaa seitsemän vuotta.
Harvinaisen pitkä kilpailu
Rio otti kaiken irti Volkovasta, sillä rytmisen kilpailu oli harvinaisen pitkä. Volkovan ensimmäisen ohjelman vanteen sisääntulosta kului yli kuusi tuntia siihen, kun hän kiitti yleisöä nauhaohjelmansa jälkeen.
Volkova selvisi urakasta puhtaasti, vaikka pieni virheitä tuli.
