Mainos

Rinne ihmiskunnan suurimpien haasteiden kimpussa – puhui MTV Uutisissa Isis -lapsista ja ilmastokriisistä, mutta otti kantaa myös Brexitiin: ”Aika epätoivoiselta Britannian tilanne tällä hetkellä näyttää"

5:38
Rinteen studiohaastattelu tulee videolla TV-jutun jälkeen.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan EU:lla on mahdollisuus täyttää kansalaisten odotukset ottamalla johtajuus ihmiskunnan suurten haasteiden ratkojana.

Rinne on nostanut ilmastonmuutoksen torjumisen ensi viikolla alkavan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ykkösaiheeksi.

– Ehdoton enemmistö maista on sitä mieltä, että tavoitteeksi pitää asettaa ilmastoneutraali Eurooppa vuoteen 2050 mennessä. Ainoastaan kolme maata, joita en mainitse, olivat eri mieltä. Heidänkin osaltaan keskustelu kulki siihen suuntaan, että muutaman kuukauden kuluessa tilanne voi muuttua, Rinne arvioi  MTV Uutisten lähetyksessä.

Myös pakolaisleireillä olevat niin sanotut "Isis -naiset ja lapset"ovat huolettaneet Rinnettä.

– Meillä alkaa olla viranomaisten näkemykset tiedossa ja sen tiedon pohjalta täytyy nyt arvioida, millä tavalla lähdemme eteenpäin tässä asiassa, Rinne sanoi.

– Tämä on monimutkainen asia, jossa täytyy ottaa huomioon inhimillisyys, ihmisoikeudet ja turvallisuus. Sitä, milloin päätöksiä pystytään tekemään, en pysty vielä sanomaan.

Britannian EU-eroa on vatvottu jo pitkään ja on myös mahdollista, että Britannia lähtee EU:sta ilman sopimusta.

– Ei pelkästään Suomi, eivätkä pelkästään jäsenmaat, vaan koko unioni on varautunut tähän vaihtoehtoon ja tiedämme, mitä lähdemme tekemään, jos tällainen tilanne eteen tulee. Vakavasti toivon, ettei tähän tilanteeseen ajauduta. Aika epätoivoiselta tuo Britannian tilanne juuri tällä hetkellä näyttää, Rinne harmitteli. 



Lisää aiheesta

    Aiemmat livelähetykset

    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja