Suolahden vanhan työväentalon pihalla häärii viisikymmentä pettynyttä marjanpoimijaa. He tekivät aamupäivällä rikosilmoituksen ihmiskaupasta, jonka kohteeksi katsovat joutuneensa. Tulkkina toimiva Junya Lek Yimprasert kertoo poimijoiden tunnoista.
– Katsokaa, tässä on todiste! Viisi viikkoa marjanpoimintaa, viisitoista tuntia päivässä ja tässä on palkka – neljäsataa kuusitoista euroa! esittelee tulkki erään poimijan palkkalappua.
Palkkalaskelman mukaan ansio olisi 1 600 euroa, mutta poimijalle maksetaan vain runsas 400 euroa, koska loppu menee velkaan.
– He ovat ostaneet eräänlaisen poimintapaketin kotimaastaan ja jääneet velkaa eri tahoille, omien sanojensa mukaan myös suomalaiselle marjayhtiölle. Poimintapalkasta kuitataan näitä velkoja, eivätkä tulot edes riitä velkoihin, kuvailee thai-poimijoita edustava lakimies Ville Hoikkala.
Junya Lek Yimprasertin mukaan thai-poimijoiden huono kohtelu on jatkunut jo useita vuosia. Tällä kertaa joukko jäi pahasti velan puolelle.
– Marjayhtiö on ohjannut heidät paikkoihin, joissa marjakausi on ollut ohi tai vasta tulossa. Poimimalla ei ole saatu sellaisia tuloja, joista heille kotimaassa kerrottiin, sanoo Yimprasert.
"Lääkäriin ei päässyt"
Hän osoittaa myös erään poimijan sidottua ja turvonnutta jalkaa.
– Hän loukkasi sen kuukausi sitten, mutta ei päässyt Suomessa lääkäriin. Tällainen ei voi enää jatkua, Suomen hallituksen on puututtava tällaiseen hyväksikäyttöön, vaatii poimijoita edustava Yimprasert.
Hänen mukaansa poimijat eivät lähde Suomesta, ennen kuin heidän tilanteensa on selvitetty.
– Me haluamme että asia tutkitaan vihdoinkin perin pohjin. Olemme vaienneet jo liian kauan, sanoo Yimprasert.
Marjayhtiö Ber-Ex kiistää kaikki väitteet huijauksesta tai kaltoinkohtelusta.
Avustaja: Thaimaalaisten poimijoiden lentolippuja aikaistettu