Riita päättyi laukaukseen Karjaalla, yksi mies loukkaantui – viisi henkilöä vapautettu: ”Aiheutti vamman mahdollisesti itse”

Poliisi pitää mahdollisena, että sunnuntaina Karjaalla loukkaantunut mies aiheutti ampumavamman itse.

Poliisi on vapauttanut viisi henkilöä, joita epäiltiin osallisuudesta ampumavälikohtaukseen. Heitä ei tulla esittämään vangittaviksi.

Poliisin mukaan on todennäköistä, että ase oli loukkaantuneen miehen hallussa.

– Tapahtumapaikalla oli syntynyt riita, jonka yhteydessä yksi laukaus ammuttiin. Laukaus osui miehen vasempaan käsivarteen. Mies on siis mahdollisesti aiheuttanut vamman itse, rikoskomisario Mats Sjöholm kertoo tiedotteessaan.

Loukkaantunut mies ei ole sairaalahoidossa tällä hetkellä. Vammat ovat vakavia, mutta poliisin tietojen mukaan mies ei ollut konkreettisessa hengenvaarassa.

Poliisi on takavarikoinut rikoksessa käytetyn käsiaseen. Ase on ilmoitettu kadonneeksi vuonna 2018, eikä se siis ollut luvallisesti henkilön hallussa.

– Tekninen näyttö tulee olemaan keskeisessä roolissa tämän esitutkinnan osalta, Sjöholm lisää.

Lue myös:

    Uusimmat