Remu yhä sairaalassa - rankka leikkauskierre

Rocklegenda Remu Aaltonen makaa yhä Töölön sairaalassa.

Elokuun 13. päivä Remu Aaltosen kiireet loppuivat kuin hetkessä. Hän ajoi Kaarinassa amerikanraudallaan päin kaistojen välissä olevaa liikenneopastinta. Remu sai kovan tällin rintalastaansa, häneltä murtui useita kylkiluita, jalka vammautui pahiten.

Remu Aaltonen kiidätettiin ambulanssilla ensin Turkuun, sieltä pikavauhtia Helsinkiin Töölön sairaalaan.

Rocklegendan jalka on leikattu jo viidesti, viimeksi eilen uudestaan.

– Jalassani oleva haava laitettiin umpeen, siinä on aikamoiset ristipistot, Remu kertoilee sairaalavuoteeltaaan.

– Pahin on nyt onneksi ohi, takana on pitkä setti leikkauksia. Joudun olemaan kolme päivää paikoillani. En pysty istumaan, enkä ole yhtään tietenkään voinut kävellä.

Moni saattaisi masentua, kun joutuu olemaan aina vain vuodepotilaana?

– Täällä on hyvä hoito ja erinomainen henkilökunta. Kyllä ihminen sopeutuu mihin vain, kunhan tulee kuntoon. Mieli on pysynyt korkealla. Olen katsonut televisiota jonkin verran, ja työstänyt uutta levyäni. Ensi viikolla ilmestyy single Sininen sävel. Muutaman viikon kuluttua levy. Minulta puuttuu vielä kolme neljä tekstiä, jotka tavallaan ovat valmiina. Hoidan ne lopulliseen muotoon kotona.

Milloin pääset kotiin?

– Luulisin, että ensi viikolla. Kirurgit ovat tehneet tehtävänsä. Sairaala on tehdas, joten äijä ulos ja omaan hoitoon. Ajattelin mennä pojan luokse asumaan, sillä hänen kodissaan ei ole rappusia. En ole näet mikään korkeushyppääjä, Remu Aaltonen heittää huumorilla MTV3.fille.

(MTV3–KIKKA ISOVIITA)

Lue myös:

    Uusimmat