Raute-konsernin tulos putosi miinukselle

Raute-konsernin tulos kääntyi viime vuonna voimakkaasi tappiolliseksi. Rauten liikevaihto laski tänään julkistetun tilinpäätöksen mukaan lähes 35 prosenttia. Liikevaihto laski 136 miljoonasta eurosta 89 miljoonaan euron.

Rauten toiminnallinen tulos kääntyi vahvasti tappiolliseksi. Yhtiö teki 8,3 miljoonan euron liiketappion, kuin liikevoitto vuotta aiemmin oli 7,5 miljoonaa euroa. Liiketappio nousi 9 prosenttiin liikevaihdosta. Raute näytti viime vuodelta 7,3 miljoonan euron tappion. Vuotta aiemmin yhtiön voitto oli 8,3 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos kääntyi 1,41 euron voitosta 1,92 euron tappioksi. Yhtiön hallitus esittää osingoksi 0,50 euroa osakkeelle.

Alkanut vuosi on toimitusjohtaja Risto Mäkitalon mukaan käynnistynyt alhaisella tilauskannalla ja alkuvuoden tuloskehityksestä tulee heikko. Koko vuoden liikevaihdon hän arvioi nousevan ja tuloksen paranevan selvästi viime vuodesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat