Pikajuoksija Joni Rautasen vauhti kiihtyy lupaavasti, kun yleisurheilun hallikausi etenee kohti Euroopan mestaruuskisoja. Rautanen juoksi torstaina ennätyksensä 6,68 Mustasaaren kisojen 60 metrillä ja kuorrutti iltansa juoksemalla 100 metrin juoksun Suomen halliennätyksen 10,36.
60 metrillä Rautanen sai hyvää kiriapua, kun Jonathan Åstrand juoksi toiseksi ajalla 6,80 ja Rami Jokinen kolmanneksi ajalla 6,81.
Hollolalainen Rautanen nousee ennätyksellään viidenneksi Suomen kaikkien aikojen tilastossa. Hän oli jo aiemmin alittanut Torinon EM-hallikisojen tulosrajan. EM-kisat pidetään maaliskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa.
Miesten 800 metrillä peräti kolme suomalaista rikkoi EM-hallikisojen tulosrajan. Kiriherkin oli Niclas Sandells, jonka voittoaika oli 1.48,07. Toiseksi sijoittui Robert Rotkirch ajalla 1.48,57 ja kolmanneksi Mikko Lahtio ajalla 1.48,98.
Kauden kotimaisiin kärkituloksiin ylsivät myös Minna Nikkanen seiväshypyssä, Niko Kyyhkynen korkeudessa ja Karin Storbacka naisten 800 metrillä.
Nikkanen voitti naisten seiväshypyn tuloksella 420 ja yritti sen jälkeen kolmesti sisäratojen Suomen ennätyskorkeudesta 435. Viime talvena hypätty SE 430 jäi kuitenkin vielä Vanessa Vandyn nimiin. Miesten korkeudessa Kyyhkynen ylitti 221:n korkeudella killuneen riman.
Storbacka kukisti naisten 800 metrillä Mari Järvenpään ja juoksi ennätyksensä 2.06,52, Järvenpää oli toinen ajalla 2.07,71.
(MTV3-STT)