"Rautakansleri" Kummola: Kritiikki ei ole satuttanut

Kalervo Kummola
Kalervo KummolaMTV MEDIA
Julkaistu 06.05.2013 15:26(Päivitetty 09.05.2013 13:34)

Suomalaisen jääkiekkoilun kummisetänä tunnettu Kalervo Kummola on kerännyt pitkän uransa aikana paitsi kiitosta, myös arvostelua.

Esimerkiksi viime kevään MM-lippujen korkeista hinnoista syntynyt kohu henkilöitiin Kummolaan. Onko kritiikki satuttanut?

- Ei oikeastaan, Kummola paljasti Hockey Night Spotlightissa MTV3 MAX Sport 1 -kanavalla maanantaina.

- Kritiikki on lähes kokonaisuudessaan tullut kahdelta urheilun viikkolehdeltä, joita en laske ihan vakavampiin medioihin. Jos tilanne olisi ollut niin, että päivälehdet olisivat alkaneet ampua, se olisi ollut tietysti ihan eri asia. Minulla on käsittääkseni ollut hyvin vankka tuki jääkiekkoliiton valitsijoiden puolella koko ajan.

Mitä tahansa ei Kummolakaan niele.

- Ihan aiheetta jos tulee lunta tupaan, niin totta kai se ottaa päähän. Mutta kyllä siihenkin aika nopeasti turtuu ja niska paksuuntuu. Olen tietysti itsekin antanut vähän aihetta siihen sikäli, että annan aika herkästi lausuntoja ja olen otollinen kohde.

Rautakansleri

Kummolan julkisuuskuva on rautainen ja lempinimi sen mukainen. Häntä on kutsuttu jo pitkään jääkiekkoväen piirissä Rautakansleriksi.

- Silloin SM-liigan alkuaikoina täytyi tehdä aika kovia liikkeitä, Kummola muistelee.

- Panna vähän liittoa ja seuroja kuriin. Joutui tekemään kovia päätöksiä, joista sitten sai tällaisen maineen. Rautakansleri-nimityksestä on oppiriita, että kuka sitä on ensimmäisenä käyttänyt ja kuka sen on antanut. Riidan osapuolina ovat Ilta-Sanomien entinen urheilutoimittaja Timo Nyholm ja Olympiakomitean entinen valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen. Molemmat ovat omineet itselleen sen, eikä minullekaan ole selvä, kumpi se lopulta on.