Rauhanturvaajaveteraanin murhaa edelsi riita – epäilty jatkoi normaalia elämää viikon murhan jälkeen

Juhannusaattoyönä Helsingissä Aleksis Kiven kadulla tapahtunutta epäiltyä murhaa edelsi riita ja henkirikoksessa käytettiin teräasetta, poliisi kertoo.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi viime viikon torstaina 53-vuotiaan naisen epäiltynä todennäköisin syin 73-vuotiaan murhasta. Naista epäillään myös törkeästä ryöstöstä.

Epäilty tekijä ja uhri olivat tavanneet sattumalta Sörnäisissä juhannusaaton iltana noin tuntia ennen tapahtuma-asunnolle saapumistaan. Henkirikos oli tapahtunut pian asunnolle saapumisen jälkeen.

– Epäillyn kertoman mukaan tekoa oli edeltänyt lyhyt riita, joka eteni nopeasti väkivallan käyttöön. Teossa oli käytetty teräasetta ja uhri oli yrittänyt puolustautua hyökkäykseltä, tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kirsi Kanth kertoo Helsingin poliisin tiedotteessa.

Epäilty oli myös anastanut uhrilta omaisuutta, mutta hävittänyt sen pian teon jälkeen.

– Teon jälkeen epäilty poistui paikalta lähistöllä olevaan omaan asuntoonsa, jossa hän kertoo jatkaneensa kotielämäänsä kiinniottopäivään 3.7. saakka, Kanth jatkaa.

Poliisin mukaan epäilty ei kuulunut uhrin lähipiiriin, mutta olivat tavanneet satunnaisesti, sillä molemmat asuivat samalla asuinalueella. Epäilty ei ole poliisille ennalta tuttu.

Epäilty ei ole poliisin mukaan kyennyt selvittämään varsinaista motiiviaan teoille.

Lue myös:

    Uusimmat