Rata-autoilun SM-sarjassa tasaisia lähtöjä

Mikko Eskelinen, Erkka Suominen, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Mikko Eskelinen, Erkka Suominen, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Julkaistu 13.06.2009 22:16(Päivitetty 13.06.2009 22:16)

Aika-ajoissa korkeimmilta sijoilta liikkeelle lähteneet pärjäsivät myös hyvin kisalähdöissä lähes joka luokassa.

Kaikissa luokissa käytiin kuitenkin hyviä, tasaisia taistoja, mikä enteilee hyvää kilpailupäivää sunnuntaita ajatellen. Tapahtumarikkaimpia kisoja tarjosivat kenties GT3- luokan ja Formula Renault 2.0 NEC-sarjan lähdöt.

GT3:

Paluun kotimaisille radoille tehnyt Olli Haapalainen osoitti edelleen olevansa maamme terävintä kärkeä. Haapalainen ajoi parinsa Pasi Lähteenmäen kanssa selvään voittoon 45:n minuutin GT3 Nordic lähdössä.

Toiselta lähtöpaikalta startannut Lähteenmäki otti haltuunsa kärkipaikan heti startin jälkeen, ja toi autokuntansa kuskin vaihtoon parin sekunnin johtoasemassa.

Haapalaisen päästyä radalle, hän ajoi kisan selvästi nopeimpia kierroksia ja vei Dodge Viperin ensimmäisenä ruutulipulle.

Toiseksi ajoi paalulta startannut Mikko Eskelinen ja kolmanneksi sijoittui Petri Lappalainen.

Kolmantena ruutulipulle tullut Jukka Ylitalo sai aikasakon liian lyhyestä varikkostopista ja putosi neljänneksi, jolloin Petri Lappalainen nousi kolmanneksi tuloksissa.

Formula Renault 2.0 NEC:

Kansainvälinen Formula Renault 2.0 NEC- luokka oli ruotsalaisen Jimmy Erikssonin näytöstä. Motopark- tiimin kuljettaja lähti kisaan paalulta ja oli kärjessä koko kilpailun ajan.

Motoparkin juhlat täydensi tiimin toinen kuljettaja, hollantilainen Bart Hylkema. Kolmas oli Etelä-Afrikan Arnold Neveling. Paras suomalainen Daniel Aho sijoittui viidenneksi.

Formula Renaultin SM-startissa Jukka Honkavuori ja Henri Karjalainen kävivät tiukkaa taistelua lähdöstä maaliin, mutta lopulta toisesta ruudusta startannut Honkavuori vei kotiin korkeimmat pisteet.

Karjalainen jäi voittajasta vain 0,4 sekuntia. Kolmanneksi korkeimmat pisteet otti Tomi Limmonen.

Rata-SM-sarjan neljännet osakilpailut ajetaan Alastaron radalla huomenna sunnuntaina.

Formula Ford-luokka aloittaa sunnuntain lähdöt jo kello 10.20 ja viimeinen lähtö starttaa kuorma-autojen voimin klo 16.20.

Huimimmat kisat nähtäneen niin sanotuissa päälähdöissä Formula Renault 2.0 luokissa, sekä Formula Renault 2.0 SM- että NEC-sarjassa, ja tänäänkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjonneessa GT3 Nordic luokassa, jotka ajetaan puolenpäivän jälkeen.

(MTV3)